Tervanpoltto Nummijärven ympäristös on ollu laajaa niinkun muuallaki. Siton tehty miesmuisti. Tervahautoja löytyy yksinlukien 31 kappalesta ja ne päälle, joista ei tiettä mitää. Terva on ajettu Kristiinan rantahan möliälle.Hevoospeliillä vietihin Karijojen kautta. Santaheinillä oli syöttöpaikka ja siä oltihin yökortteeria. Muutamallaki isännällä oli klihteini hevoonen, mutta silti Kristiinahan meni kolomitynnyrinen kuorma.

Tervalla vaihrettihin kaikenlaasta tavaraa ja siitä sai yhyrenaikaa rahaa 7 markkaa tynnyriltä. Samoon sai yhyren ryssän jauhomaton eli säkillisen ruisjauhoja. Se jauhomatto oli kaisloosta punottu ja siinoli plommi kulumas. Tillikkapuorista sai viinaa. Monet joi tervansa kaupungis ja menetti hevoosensakki.

Juurakon Elias oli tervareisulla treffannu naisen ja rupes sen kans hääräämähän. Eliaksella oli aiva uuret pieksusaappahat ja justihin parahalla hetkellä siltä vietihin pieksut jaloosta. "Teki niin mukavaa, jotta annoon mennä, vaikkoliki aiva uuret", sanoo Elias.

Tervahauranpoltto alaattihin siitä, jotta tervaspuut kuorittihin. Syyskesällä meni usiampi mies isännän kans mettähän. Isäntä oli valamihiksi kattonu alan, joka parkatahan. Miehillä oli hyväksi tahootut parkkaraurat, kirvehet ja petkelehet joukos. Puut kuorittihin niin ylähältä, kun mies ulettuu eli kuorittihin miehen mitalta. Etelän puolelle puuta piti jättää neliän tuuman verran kuorimatoonta sellaanen pihkaroso. Puu tuottaa paremmin pihkaa, kunei sitä kuori kokonansa. Kun haluttihin oikeen hyviä tervaksia, niin tehtihin kaksvuotisia. Seuraavana kesänä parkattihin pitkävartisella rauralla sama puu yläosasta. Kolomantena vuonna puut kaarettihin lumien aikana ja ajettihin tervahauran pympärille jatahan. Jos oli asiallien isäntä, niin sitä kehuttihin, jotta kyllä sillon komia jata hauran ympärillä. Sitte talavipakkaasilla tervakset haloottihin sälyyksi jokseenki neliäksi pölökky. Halakoominen tehtihin talavella siitä syystä, jotta puu halakee pakkaasella paremmin. Halakoomisen yhteyres otettihin taltehen pieniä sälyjä hauranviritystikuuksi. Viritystikut oli hyvin tärkeetä, jotta hauta saataasihin äkkiä palamahan joka puolelta tasaasesti.

Ennen polttua tervahauta valamisteltihin. Silimästä siivottihin haonneulat ja tehtimoska pois. Silimä valettihin savesta ja juntattihin tivihiksi. Sitte savipinta verettihin tervankusella. Hauransilimästä lähti tronkkeli pystypäähän. Tronkkeli tehtihin kuusentukista, joka halakaastihin. Keskelle koverrettihin ura molempihin puolihin ja puoliskat takaasi yhtehen. Tronkkeli kaivettihin maahan toinen pää hauran silimähän, toinen pystypäähän. Tätä putkia myöre terva sitte valui pystypääs olevahan tynnyrihin, joka oli yläpäästä auki. Tronkkelin pääs oli tappi niinkun härian sarvi, josta terva päästettihin pystypäähän.

Kun tervahautaa alaattihin latoomahan, niin ensi tehtihin silimähän koskutkaarna. Suuren kuusen tyveltä irrootettihin jonki mittaanen kaarna eli suppilo, niin jotta tronkkelin suu jäi auki. Toisin paikoon koskutkaarna tehtihin tuohesta. Tämä oli hyvin tärkiä työvaihet, jotta koskutkaarna pantihin kunnolla hauransilimähän. Ensimmääseksi laroottihin hauran alle tauruspuut, jokka halaastihin hyvistä tervaspuiren larvoosta. Tauruspuut oli puoliskoja ja ne larootihin sydän ylähäppäin tarkasti niin, jotta terva valuu niitä myöre hauransilimähän. Hauran panua valavoo hautamahtari eli plehtari. Siihen virkahan ei kuka rookaa kelevannukkaa. Yleensä plehtarina toimii vanhempi mies, jolla oli kokemusta hauran panosta ja poltosta niinkun Lapinluoman Oskari, jokoli mestari.

Hauran panohon haalittihin suuri porukka väkiä. Tästä panosta alakoo kokonaanen hauran polttoaika. Hauranmarkiille kokoontuu kylänväkiä pitämähän prakkia eli mukavaa. Soitettihin huuliharpulla, fiuluulla ja .. mitä ny kullaki satuu olemahanki. Vähä hypeltihinki ja lempi kukkii, niimpä tietenki.

Plehtari kierti hauran päällä ja seuras, jotta pano tehtihin kunnolla. Tervakset aseteltihin niin, jotta haurasta tuli vähä ylähäppäin soukkeneva. Hyväs tervahauras oli 15 syltä, n. 55 m3 tervaksia ja tervaa tuli 40 tynnyriä. Nevalta kuokittihin kontua, eli rahkasammalta, hauran vierehen läjähän valamihiksi. Tällä konnolla hauta peitettihin joka puolelta. Hauran ympäriltä kravattihin multaa ja heiteltihin kontojen päälle. Peittäminen tehtihin tarkoon, joka puolelta, niin päältä kun sivustaki. Hauran alasyriähän jätettihin tihiäksensä viritysluukkuja. Viritysaijaksi valittihin komia tyven ehtoo. Hauranvirittäjiä tuli kylältä niin, jotta ihimisiä oli koko hauran ympärystä täynnä. Jokseenki samanaikaasesti ruvettihin virittämähän plehtarin valavonnas. Nyt tarvittihin niitä talavella tehtyjä tervaasia viritystikkuja. Niihin sai hyvin valakian ja sitoli heleppo siirtää viritysluukulta toiselle. Hautamultaa oli kravattu valamihiksi, jotta saatihin viritysluukut peittää sitte kun plehtari käski. Kontomätäs ensi viritysluukun päälle ja sitte tassuteltihin hautamultaa päälle. Kun hauta alakas palamahan, niin pian levis hieno tervan haju lähimaastohon.

Kaukaasemmilla tervahauroolla oli hautasaunat, johona sai olla yötä, jottei tarvinnu kävellä flentala kilometrikaupalla joka ehtoo ja aamu kotua. Ainaki Koppelon hauralla on ollu tälläänen hautasauna. Hautasaunalle tehtihin evähäksi syömäjuurta, jokoli tehty imeltämällä ruisjauhoosta. Soli niinkun kankiaa velliä. Makiaa ja hyvää. Tätä syömäjuurta säästettihin, niin jotta se alakas käymähän. Kun hautasaunalta tultihin niin äijät oli siitä syömäjuuresta hilippakännis.

Kun tätä syömäjuurta syötihin, niin se pieretti maharottomasti. Joku tieti, jotta pierun seas tuloo palavaa kaasua, ja sitä ruvettihin kokeelemahan. Kalliomäen Manu oli vapaaehtoonen. Manu kaahii lauteelle, laski housut linkkoohin ja antoo tulla, jotta prötää. Toiset iski valakiaa Manun puon taa. Ja niin se vain oli, jotta kyllä pieru paloo komiaa sinistä lieskaa.

Talaviaikana kun paskalla käytihin, niin pistettihin tikku läjähän ja läjät tuotihin jäätynysenä tarkoon kotia ja sotkettihin presu- eli tupakkimaahan

Hautamultaa piti olla varattuna siltä varalta, jos hauta rupes liikaa palamahan, niin sai lyörä multaa reijän päälle. Saattoo olla, jotta jostaki kohtaa hauta sammuu niin sitä piti viritellä uurestansa. Valavonta oli oltava yötä päivää. Plehtarin kaverina oli yleensä isäntä, mutta yhteishauras osamiehet tuli valavomahan ja aina sitä muitaki yövierahia hauralle kokoontuu tarinoomahan. Kas kun ei ihimisen oo hyvä yksin olla. Hauranpolttajille vietihin evästä, ruokaa ja horua. Useenki oli sysikoijan kulumas nokko pontikkaa kielen päälle. Johonaki hauralla kerrottihin tapahtunuen, jotta vähä huolimatoon plehtari putos kainaloota myöre tulikuumahan hauransilimähän. Ei ollu kyllä tarkoon vaharittu, ja silimä pääsi palamahan reijälle.

Hautaplehtari arviootti, koska saarahan ensimmääsen kerran ottaa sysiä, alentaa eli purottaa hautaa. Jokseenki neliän voorokauren päästä plehtari rupes sanomahan, jotta nyt alennetahan ensi kerran. Valittihin taas tyven ehtoo, kun alaattihin purottamahan. Hautaa aukaastihin ulukosyriästä vähä. Pitkäpiikkisellä sysiharavalla vereltihin hauran syriästä sen verran kun heleposti irtos. Purotettu kohta piti panna kiinni heti ja peitellä konnolla ja varoja, jottei koko hauta leimahtanu palamahan. Alentamista jatkettihin koko ympärystä. Ensimmääsellä kerralla ei kovin palio sysiä saatu. Syret leviteltiihin hautapakalle ja niitä piti tarkoon käännellä ja jähärytellä, jotteivat ruvennu palamahan. Vettä ei kunnon plehtari pannu sysien päälle. Ne sammutettihin tarkoon kääntelemällä. Silloon tuli hyviä sysiä. Toisella alentamiskerralla saatihin enempi sysiä. Kaks kertaa hautaa alennettihin ja kolomannella kerralla verettihin, ja silloon tuli kolipuita, jokkoli pääasias puoliksi palanusia tauruspuita. Ne kelepas viä vähä polttopuiksi.

Pystypää oli tronkkelin alapääs, josta tuli terva avonaasehen tynnyrihin. Pystypäätä tyhyjättihin aika aioon. Tervakiululla lipattihin tynnyrihin. Tynnyrin sivus oli neliönmuotoonen luukku, jonka päälle pantihin joko ykspuinen tai laurasta tehty tratti eli suppilo. Tynnyrin toises pääs oli tapinreikä ja toinen pienempi reikä, josta sai ilimaa kun tervaa otettihin tynnyristä. Sivuluukustaki olettihin tervaa, kun haluttihin äkkiä saara. Pystypään pintahan tuli tervankusta, joka otettihin tarkoon taltehen.Tervankusta otettihin pääasias sillä lailla, jotta pystypääs fletkutettihin tervaa lavantehen muotoosella sekoottajalla. Pareet terva laskeentuu pystypään pohojalle ja tervankusi saatihin lipata päältä. Märiistä tervaksista tuli enämpi tervankusta. Sillä voireltihin lehemään jalakoja, jottei hyttyyset kiusaasi lypsyn aikana. Hevoosen jalakojaki voireltihin. Tervankusta vereltihin riihenlaattiahan ja hauransilimähän ja Tuohimäen Jalamari pani sitä hevoosen suuhunki yskänlääkkeeksi. Kepinnenähän kierrettihin kappales säkinriekalesta ja topattihin tervankusi sankoohin. Sitte aukaastihin hevoosen leuat ja hinkattihin tervankusta suuhun ja hampahisihin. Koko tervaa ei saanu hevoosen suuhun panna. Soli liika väkevää.

Tervatynnyriä oli nikkarootu talavella valamihiksi. Terva myitihin tynnyriinensä. Pitäjillä oli valantehenysiä kruunaria, jokka kävi mittaamas tervatynnyrit. Nummikyläs kuluki meleko vakituusesti Katikan kruunari, joka mittas joka tynnyrin tilavuuden. 50 litran tynnyris oli 37 sentin ja 100 litran tynnyris 47 sentin halakaasia. Kruunaria petettihin sillä lailla, jotta tynnyrin reiän vasta puoloosehen kimpehen kalavettihin telesolla kolo, ja näin tervatynnyri näytti oikian kokooselta.

Kun syret oli kunnolla jähtyny, niin se läjättihin ja vietihin sysikoijahan, jokoli hollin pääs haurasta. Koija tehtihin pyöreestä koippuroosta koirankaulalle klupunurkkaa. Katto tehtihin ykspuoloonen. Useenki värkkinä käytetihin halaastuja koippuroota. Sysikoijan tekohon ei kovin suurta kuomiota kiinnitetty. Kun nyt oli jonkunlaanen suoja. Sysiä ruvettihin sitte myöhemmin kaupoottelemahanki. Tehtihin kärryjen päälle sysikomi ja mentihin aina Kurikkahan asti kaupalle. Hyvin syret kävi kaupan.

Hauranpolttojuhulat pirettihin kuki varojensa mukahan. Ainaki plehtari kestattihin, jos sattuu olemahan nokko pontikkaa. Useenki sattuu, jottoli..


Tervanpolttoa 1926 Nummikoskella

Toistaiseksi viimeinen tervahauta poltettiin vuonna 1954 Haapaniemen haudalla. Tamän haudan omisti Viljami Viita ja plehtarina toimi Oskari Lapinluoma.


Kauhajoen viimeisimpiä plehtareita olivat Viljami Juurakko, Matti Hietakangas ja Oskari Lapinluoma.