Vuonna 1948 Nummijärven Pvy:n juhannusjuhlat sai kilpailijan. Kauhajoen Karhu tuli osingolle ja ilmoitti juhlat, hiekkarannalla. Pvy piti omansa Maunulassa. Tästä tilanteesta kehittyi aikamoinen kärhämä. Karhun juhlat oli tarkoitus pitää Nummen hiekkarannalla, koska hiekkaranta on Nummennumeron yhteinen ranta, niin kyläläiset Arvo Kulmalan johdolla rakensivat aidan hiekkarannan ja Lehtisen rajalle. Kulmalan Arvo tiesi, että Nummenranta on numeron yhteinen, eikä sinne ilman lupaa laiteta kilpailevaa juhannusjuhlaa. Arvo piti lujasti kylän puolta. Juhannus -48 juhlittiin kuitenkin näin, mukana olevat kertoivat, ettei siitä karhun touhusta mitään kunnollista tullut. "Pomot olivat vain parahiten kännis". Väkeä kuitenkin tuli ja näin Pvy:n juhlakin hyötyi kilpailijan toimista. Esitettyä Ruma Elsa- näytelmää kyllä kiiteltiinkin .

Kesäjuhliin "fraharattihin" pääsääntöösesti yksi soittoyhtye, jolla kovasti tultihin toimeen "kas silloin muuta ei kaivattu laisin". Taloustilanne oli hyvä ja Maunulaan laitettiin uudet lasit. Salin lattia uusittiin. Ravintolaan tuotiin hella ja salihin pönttömuurit.

Kesäjuhlien puhujina vieraili keskusliiton luottamus - ja toimihenkilöitä. Eino Kankaanpää ja Elsa Särkijärvi olivat odotettuja, sillä heillä oli taito innostaa yhdistystoimintaan ja he saivat kyllä juhlaväen mukaansa niin, että kuultu sana meni perille. Vierailijoina kävivät myös Olavi Saarela, Unto Tasanko, Laura Mansikka ja monet monet muut.

Vanha sanonta joulu on vain kerran vuodessa mutta juhannus on joka vuosi, kuvaa erikoisen hyvin Nummijärven järjestöhistoriaa. Juhannus on todella ollut joka vuosi. Ei kesää ilman juhannusta. On kuin juhannus olisi laitettu allakkaan vain Nummijärvisiä varten. Tämä keskikesän aika kylässä on ollut niin tärkeä, että siitä puhuttaessa ja kirjoitettaessa se tulee mainita painokkaasti ja kirjoittaa isoilla kirjaimilla JUHANNUS!!!

Yli 6 vuosikymmentä sitten se alkoi, 1930 - luvun taitteessa. Ensimmäinen juhannus-juhla vietettiin Hesekiel Kulmalan markilla ja meijerin kentällä. Mörköperältä se lähti voimakkaana kuin ukkosen jylinä, voimistuen, kaakosta päälle nousten, salamana singoten. Sydämenlämpöistä vettä valellen asujaimien päälle. Juhannus tuli ja antoi itsensä, lankesi maahan kylän palvelijaksi "ota minut, käytä hyväksesi, tule tutukseni, minä juhannus olen sinun, Nummikylään minut vihitään. Ammentakaa täysin sangoin, pelkäämättä pikkuvihuria joita tuuleni tuo, teidän kyläästen minä olen , älkää minua pois antako, tarttukaa kuin täi tervaan. Puolustakaa minua, tukekaa juhannustanne, minä en jouda kaatopaikalle. Minussa on teidän kasvuvaranne, joka vuosi minä juhannus verson, leikatkaa hellien, käyttäkää mahlaiset verson. Imekää niistä eliksiiriä, varjelkaa minua, kuin suurinta aarretta. Lypsävä lehmä minä olen, älkää lypsävää tappako, minä lisäännyn joka vuosi, onnea minä annan toivoa tuon tullessani. Minä juhannus olen kultakimpale ja hopealta hohtavat siipeni, joiden siimeksessä saatte loikoa, lempeät henget minua seuraa, suvituulet saattelee. Pakkasen ja hangen alle minä piiloudun odottamaan, sieltä tulen kun kutsun kuulen. Herkkä on minun juhannuksen korvani, teille Nummikylääsille. Nöyrä palvelija, nätti morsian, tulisieluinen kosija, uljas ylkämies, terve olen tekijämies monitaitoinen maalari. Mitä minun juhannuksen pitäisi vielä kertoilla? Uskotteko te, minä se olen tuttu tulija, kontti kukkurallaan, runsaat tuliaiset olen minä teille varannut. Minun väkeni väkevä on, vuoria se siirtää ja vesiä vangitsee, avara aurinko teille paistaa, silmänne minä aukaisen näkemään maailmoja kuulemaan kuninkaita, yksin te ette ole mitään, porukassa se voimanne piilee. Porukkaa tulen jeesaamaan, yhteisöä auttamaan. Se olen minä, joka polkunne tasaa poikienne tallata. Minussa on miehen mittaa ja naisen julmuutta, olen lempeä kuin lammas, vastaanottavainen lapsen lailla. Minä JUHANNUS olen värkkipuu teidän muovailtavaksenne. Paja minä olen, jossa sammon saatte takoa. Kun te porukassa pysytte, sampoa ei teiltä ryöstetä. Ei saa pelästyä, vaikka ryöstöyrityksiä yhtenään tehtäisiin.

Malttia osoittaen vaurastutte. Minä elämän korkeakoulun teille avaan. Hengen luoja olen, seurahengen sanansaattaja, yleishyödyllisen yhdistyksen ylläpitäjä. Paljon palvelijaksi olen pantu. Taikojen tekijä, rakkauden rakentaja. Kyllä maakunta maksaa. Paljon ei valtakunta teitä varjele. Varjelkaa itse itseänne, juhannustanne suojelkaa. Muistaen kiivauden joka minussa asuu. Madonluvut minä JUHANNUS teille luen uskokaa huviksenne. Näitä haasteli juhannus. Ja kyläläiset uskoivat. Se liekki, joka Mörköperällä syttyi tarttui voimallisena kylään.

Kauhajoen moottorikerho vuokrasi juhla-alueen ja aloitti suurten juhannusjuhlien pitämisen. moottorikerhon puheenjohtajana toimi silloin Aarne Heljakka. Hän oli juuri se henkilö, joka avasi pelin. Häntä voidaan pitää suurten juhannusjuhlien isänä. Voidaan arvioida, että heti ensimmäisellä kerralla väkeä saapui todella tuhatmäärin. Kerho rakensi tanssilavan Muurahaisnummen riihipellolle. Lavan eteläpuolelle tehtiin vaatimaton katettu esiintymislava. Läheskään kaikille vieraille ei sisäänpääsylippuja saatu myydyksi. Väkeä tuli ovista ja akkunoista. Alue ei ollut aidattu, kuin jokusella piikkilangalla. suurikokoisia seinämainoksia levitettiin maakuntaan. Julisteissa toivotettiin kansa tervetulleeksi juhannuksena Nummijärvelle. Esiintyjinä Seija Lampila ja Veikko Tuomen yhtye, juhla-alueelle oli pystytettynä peli- ja humpuukitelttoja. Oli taikuria ja tulennielijää. Maunulassa omat esiintyjänsä päivä- ja iltajuhlaan. Näissä Moottorikerhon juhannusvalvojaisissa oli pitkälti kysymys myös oivaltamisesta. Juhannnus-juhlia oli pidetty vuosikymmenet, mutta kukaan ei ollut oivaltanut, että tässä olisi suuremmankin juhlan paikka. Taisi olla sitäkin ettei uskallettu. Maunulan alueelle ei myöskään mahtunut suurta kansanjoukkoa. moottorikerholta saatiin valmista rahaa riittävästi ilman kummempia panoksia. Kohtalo taisi puuttua omalla panoksellaan peliin. Näin pitikin käydä, oppimestarit piti tulla muualta. Kummallista oli, että Jaakko Kulmalan varaaman Nummennumeron rannan rajalla oli luonnonmukainen puiston ympäröimä kaukalo, johon ulkolava sopi kuin nenä päähän. Paikka oli riittävän lähellä Maunulaa ja näin nämä kaksi paikkaa täydensivät toisiaan. Tässä ei ollut sellaista kiinteää asutusta, joka näitä toimia haittaisi. Yhteys rantalavan ja Maunulan välillä toimi .vallan mainiosti. Elma Lehtisen asuttama vanha talo voitiin valjastaa sellaiseen kuntoon, että tarpeelliset paperi- ja finanssi- asiat siellä sujuivat. Nämä valvojaiset saivat heti sen muodon, joka sitten jatkui hyvin pitkään, homma meni kerralla putkeen. Moottorikerholle tuli kahisevaa kahmalokaupalla , kyläläiset voivat vain äimistellä ja kummeksuen katsella kun yhtäkkiä Maunulan juhannusvalvojaisista tuli valtaisa massatapahtuma.

Vuosi 1957 oli erikoinen. Juhannusjuhlinnassa tuli sählinkiä, niin ettei omien juhlien järjestäminen onnistunut. Kirkonkylän suunnasta tuli "arentaatorit" osingolle. Salaisuudeksi jää mikä tähän omien juhlien poisluovuttamiseen oli syynä. Kas kun jotakin täytyy pudottaa jotta voi löytääkin, oli tarpeen tehdä jotakin uutta ennen kokematonta. Näköaloja avaavaa.


Maamiesseuran puolelta erityisesti Alpo Heiskanen kyseli, miksei me pidetä niitä juhlia itse, yhdessä. Alpo halusi ja vaatikin pidettäväksi omat juhlat. Alpoa ei kuunneltu riittävän herkällä korvalla, vaan lähtökohtana oli päätelmä "kun saadahan valamista rahaa eikä tartte teherä juuri mitää, ei tuu kuluja eikä riskeerata mitään." Mm. Alpolla ja Väinöllä oli lievää tiukempi yhteenotto. Alpo Heiskanen jäi lähes yksin. Hyvää tässä oli se, että osapuolina olivat Mms ja Pvy yhdessä Kauhajoen Karhu toisella puolella. Karhun nämä -58 Juhannusvalvojaiset sitten järjesti...

Toukokuulla 1958 pidettiin Karhun, Pvy:n ja Mms:n yhteinen kokous Juhannusvalvojaisten järjestämisestä. Nummijärven meijerillä pidetyssä kokouksessa puhetta johti Maamiesseuran mies Jussi Tuomela. 

Juhlista oli odotettavissa kylällekin suurempi potti. Tehtiin yhteistyötä ovimies ja lipunmyyntirintamalla. Kovin hyvin ei tämä 1958 juhannusjuhla Karhun kanssa mennyt. Känää tuli. Maksettiin oppirahoja. 

Ensimmäiset yhteiset juhannusjuhlat v 1959, Anni Rajala kertoo, kuinka he talvitiellä ja monet muut vieroksuivat Moottorikerhon ja Karhun pitämiä valvojaisia. "Ei sinne taloonmäelle teheny edes mieli mennä, kyllä ny kylää vierähän", Anni kertoo,"minä kumminkin menin saapastelemahan Maunulanmäelle, kun en voinu kotomarkiillakaa olla". Käveleskelin alueella ja sanoon ittelleni , kyllä me tällääsen ittekki saamma aikahan.

Syyskesällä 1958 pidettiin yhteinen kokous Onni Lamminsuon talossa , kokouksessa Anni otti puheeksi, että meidän pitää järjestää itte ne juhannusvalavojaaset Mms ja Pvy yhdessä. Keskustelussa Onni Lamminsuo heitti heti oman mielipiteensä. "MITÄ SE ANNI NY HÖPÄJÄÄ"? Hetken kuluttua Onni kumminkin huomasi, mitä tuli sanottua "MUTTA TUO EI TAIRA OLLAKKAA JOUTAVAA PUHETTA! Tästä me alaatahanki ny keskustelemahan."

Ensimmäisiä yhteensovittamisneuvotteluja käytiin kiivaasti, järki sitten voitti ja päätettiin ottaa ohjat omiin käsiin. Nummijärven Mms ja Pvy järjestävät juhannusvalvojaiset Kauhajoen Nummijärvellä. Juhlapotista maksetaan Pvy:lle vuokraa Maunulasta, suurin piirtein sama summa jonka yhdistys oli netonnut aikaisempina vuosina omasta juhannusjuhlastaan. Näin alkoi suurten massatapahtumien vuosikymmeniä jatkuva sarja kauhajoen pitäjän Nummijärven kylässä, pienen järven rannalla, kaukana suurista metropoleista huononpuoleisten teitten takana, saaden paljon kadehtijoita ja ulkopuolisia vastaanvänkääjiä. "Kuinka ihimiset tuloo tälläisehen paikkahan, eihän tää oo mitää" kuultihin sanottavan. Maamiesseuran puheenjohtajana toiminut kaupanhoitaja Jussi Tuomela alkoi vetäjäksi. Alueet vuokrattiin Elma Lehtiseltä. Rantalava oli entisellä paikalla Nummenniemessä kauniin puiston ja hiekkarannan keskellä. Nyt sitten pantihin sellaanen keitto kiehumahan, jonka kylälääset halusivat hämmentää itte.

Rajalan Anni saapasteli tälle keitolle, niin väkevän alkumausteen, ettei siihen seuraavien vuosikymmenien ajanhammas pystynyt. Se kesti ja kesti. Vanhetessaan vain "äärtyi", uhkasi joskus kiehua yli.

Perustettiin yhteinen laajennettu juhlatoimikunta, johon kuuluivat molempien seurojen johtokunnat. Kun Pvy:n johtokunnan jäsenten määrä oli 2 henkilöä pienempi, niin valittiin 2 lisäjäsentä Pvy:n puolelta, näin säilyi tasapaino. Heti ensimmäisissä valvojaisissa kasaantui "fyrttentaalia" .. runsaasti. Jussi Tuomelan johdolla jatkettiin muutamia vuosia. Kylä kasvoi tehtäviinsä näiden suurten haasteitten edessä. Juhannuspäivän juhla pidettiin koko perheen juhlana, huvipuistoineen ja Onni Suurosen, Esa Paltilan surmanajotivoli oli vakituinen vierailija vuosikaudet. Suomen parhaat esiintyjät hankittiin valvojaisiin. kulut alkoivat nousta. Maatalousnaisilla oli edustettuna oma ravintolapaikka Lehtisen piha-alueella. maatalousnaiset oli maamiesseuran naisosasto ja toimi käytännöllisesti katsoen itsenäisesti. Pvy:n naistoimikunta ei ollut näin itsenäinen toiminnaltaan. Esim. tälläistä juhannusravintolan pitoa ei harjoitettu koskaan.

Juhannusjuhlien automäärän lisääntyessä, hankittiin kaksi kertaa parkkialuetta. Mauno Lehtiseltä, ensimmäinen alue tasattiin poistamalla kannot ja pintamaa kuorittiin pois.Toisella kerralla poistettiin kannot ja mietittiin miten maa voitaisiin tasata pintaa rikkomatta. tämä siitä syystä, ettei tulisi pölyongelmaa, jota esiintyi pahasti edellisessä alueessa. Päätettiin, että montut tasataan käsivoimin, kuokalla ja lapiolla. Se oli varsinainen suur-urakka. Miehet kuokkivat ja lapioivat, naiset häärivät kökkäväen "trahteeraamisessa" ja työ kesti viikkokausia. Tästä työmaasta alkaen alettiin pitää erityistä kökkäkirjaa. Juhannusjuhlien tarpeisiin tehty rantalava oli entisen Muurahaisnummen riihipellolla. Pian ensimmäisten valvojaisten jälkeen se todettiin pieneksi ja sitä jatkettiin 1960 luvun puolivälissä. Lava tehtiin sillä silmällä, että kyllä se nyt siinä sen aikaa palvelee, kun tarvitaankin. Ei oikein kaikki uskoneet juhannusjuhlien jatkuvuuteen. Puheissa vilahti, että otetaan nyt se mitä otettavissa on , ei tämä herkku kauaa kestä.

Juhannusjuhlien ansiosta pussinpohjalle oli kertynyt varoja kohtuullisesti. Kylää haluttiin palvella ja muistaa, niin että kaikkiin kylän yksityisteihin annettiin avustuksia.

Väinö Pihlajan väistyttyä järjestötyöstä, alkoi aikamoinen alennustila. Varsinainen neuvontatyö jäi paljolti taka-alalle.

Erkki Kalliomäki kertoo:

Juhannuksena saatiin rahaa ja ostettiin koneita. Oli juhannusjuhlat ja ostettiin puimurit. Kylä oli kyllä intomielisesti mukana ja siitä ei oo sinänsä mitään pahaa sanottavaa. aika ja olosuhteet muuttuivat kovaa kyytiä. Koneita tarvittiin ja niitä hankittiin. ammatti - ja kulttuuripuoli liukui sivuun kuin keväiset jäät. Iltamaperinne näytelmineen hukkui unhon suohon. me juhlatoimikunnassa järjestelimme juhannusta ja kiristelimme piikkilankoja. V 1965 The Strangers Tanskasta kitaroineen Maunulassa antoi ensitunnelmaa, mitä tuleman pitää. Yhtään intomielistä järjestöihmistä ei porukassa ollut. Se oli raha joka ratkaisi. Todettiin, että kyllähän tämä näinkin käy. Toisaalla julkisuuden kuvaksi muodostui, että ollaan ajasta edellä ja saimme kiitostakin yhteistoiminnasta. Oli luotu suuri harmonia, jonka kylä hyväksyi. Tämän harmonian luojana ensikädessä oli Pentti Jyrkiäinen, joka rauhalliseen tyyliinsä luotsasi järjestölaivaa tyyniä rantavesiä myöten. Se oli hyvää aikaa. Pelottavan hyvää, voiko näin jatkua sitäkin kyseltiin?

1968 alkanutta Pvy:n ja Mms:n yhteiseloa ei piiritasolla ja valtakunnallisestikaan oikein noteerattu. Seuroja ei mitenkään painostettu tai kielletty näin toimimasta. Mutta ei kannustettukaan. Saimme kumminkin tietää, miten omalaatuisia ja kummallisisakin me Nummijärvellä olemme. Tässä tietysti oli annos kateutta. Aivan lentävä sanonta olikin ,että taas tuli Nummijärvisille juhannuksena puimurinhinta. Kulmalan Arvolta oli joku utelias kysellyt "mitä te nyt niillä rahoolla meinaatta teherä, kun seurojen velaat on maksettu, Arvon vastaus oli: Me rupiamma kiertämähän kylää ja maksetahan kaikkien velaat taloo taloolta".

1960- luvulla osallistuttiin pienviljelijäin keskusliiton kokouksiin melko aktiivisesti. Nummijärven pienviljelijäin yhdistys ry. saavutti keskusliiton koko toimintakilpailussa Suomenmestaruuden 1969, Noormarkussa pidetyssä keskusliiton edustajakokouksessa jaettiin palkinnot mestaruuspokaalin kävi noutamassa Erkki Kalliomäki.

Yrjö Juurakon talossa 1967 pidettiin Pvy:n johtokunnan kokous, jossa Erkki Kalliomäki teki ehdotuksen, että Nummijärven Pvy lähtisi tekemään esityksen pienviljelijäin keskusliitolle, siitä että Maamiesseurat ja Pvy yhdistykset lopetettaisiin ja tilalle perustettaisiin yksi uusi yhtenäinen järjestö. Pvy:n johtokunnan jäsenet myös Väinö Pihlaja suhtautuivat myönteisesti tehtyyn ehdotukseen. Meillä oli vankat perusteet ja omakohtaiset kokemukset, hyvistä yhteistyötuloksista. Yhteisen hyvän ajatuksin sitten Pvy:n johtokunta teki esityksen keskusliiton lopettamisesta, mikäli maamiesseurojen elimissä tehtäisiin samoin. Jonkin ajan kuluttua Väinö Pihlaja kertoi, että häneen otettiin yhteyttä keskusliitosta. Siellä ei oltu ollenkaan innostuneita aloitteestamme. Asia luvattiin kuitenkin ottaa Kurikan edustajakokouksessa käsittelyyn. Olihan sentään kysymys jäsenyhdistyksen tekemästä sääntöjenmukaisesta aloitteesta. Yhdistyksen edustajat olivat Kurikan kokouksessa. Väinö oli mukana. Siellä kokouspaikalla monet tunsivat Väinön ja hän joutuikin aikamoiseen pyöritykseen. Nummijärvisille sanottiin "älkää nyt sitten kovin kovasti ruvetko runnaamaan läpi tätä asiaa". Asian käsittelyn yhteydessä Väinö Pihlaja käytti ansiokkaan puheenvuoron. Hän selosti Nummijärven yhteistyötä ja saavutettuja tuloksia. "Me haluamme muillekin tarjota sitä hyvää, jota olemme saaneet itse nauttia". Asian käsittely oli lyhyt. Erityisesti keskusliiton johto ei halunnut viedä esitystä eteenpäin.

Aika ei ollut kypsä yhdistymiseen. Kokouspaikalla oli hyvin selvästi havaittavissa, että esitys tuli liian alhaalta, ei sivukylän sallita ottaa tälläistä valtakunnallista kunniaa, näin tärkeässä asiassa. Vuosisadan lopulla tiedämme, että tekemämme ehdotus on toteutunut. Nyt vain Nummijärvellä on jääty junasta, yhdistymistä täällä ei ole saatu, tai haluttu toteuttaa. 

Rantalavan eteläpuolella sijaitsi pieni tontti, jolle oli rakennettu kesämökki. Tontin ja mökin omistivat Sinikka ja Kauno Mannonen. Mökissä asuneiden ihmisten kanssa jouduttiin jatkuvasti juhannuksen aikana "rajakahnauksiin". Syitä saattoi olla sysissä ja sepissä. Juhlajärjestäjien toimesta tontti rajattiin panssariverkolla niin, että se oli eristyksessä kuin koiratarha. Asioitten tiimoilta käytiin joitakin mielipiteitten vaihtoa airan raosta. Naapuri teki aukkoja aitaan ja yritti pystyttää makkarakioskia. Naapurin toimintaa ei sinänsä voi moittia, kyllä juhannnusjuhlinta häiritsi melkoisesti. Mikäli makkaranmyyntipaikasta olisi voitu sopia, niin tämä kyllä olisi naapurinkin saanut tyytyväisemmäksi. Hiljalleen herätettiin ajatusta kiinteistön ostamisesta "pois". Jyrkiäisen Pentti teki tunnusteluja kaupasta ja melko pikaisesti kauppa syntyikin, hinta 9000mk. Näin tämä "pala"- niminen tila siirtyi Pvy:n ja Mms:n yhteiseen omistukseen 1968. Siskola tuli talon nimeksi, siinä asuneen persoonallisen ihmisen mukaan.

Aktiivisella 60-luvulla juhlittiin monella tavoin. kauhajoen pelimannit soittelivat kesäpelit reilun kymmenen vuoden "traditiolla" , Väinö Pihlaja heidät johdatti aikanaan Nummijärvelle. Kun Väinö jäi pelimanniporukasta "eläkkeelle" loppui pikkuspelitkin. Juhannusjuhlan lisäksi haettiin muutakin ns. " rahanalaasta" toimintaa. Kauhajoen Moottorikerholla oli haluja yhteistyöhön. Pidettiin yhteiset härkäjuhlat, odotuksia oli kohtuullisen paljon. Tulojen jako sovittiin "fifty- fifty"- periaatteella. Kun kassa oli laskettu ei jäänyt juuri mitään. Tulos todettiin yhteisesti ja merkittiin aikakirjoihin.

Heti ensimmäisen leikkuupuimurin oston aikana kasattiin yhteinen puimuritoimikunta, joka konekannan lisääntyessä muutettiin konetoimikunnaksi. Ensimmäinen kone NAURISKEPPI voisi olla yhteisten koneitten symboli. Konetoimikunnan ensimmäinen puheenjohtaja oli Erkki Kalliomäki, sitten seurasivat Arvo Kytölä, Antti Hietakangas ja Esa Kalliomäki. Toimikunnan tehtävänä oli hoitaa kaikki useisiin kymmeniin kappaleisiin nouseva konekanta. siinä sitä puuhaa todella riittikin. Laadittiin tarkka koneluettelo, josta aina voitiin tarkistaa, jos tarvittiin jotakin toimenpiteitä. Vuosittain inventeerattiin koko kalusto. Kuningasajatus oli, että kaikki koneet merkataan seurojen nimellä. Tämä toteutui sitten vain puimureiden ja niittosilppurien kohdalla. Toimikunta rakensi konevarastot Franttinmäkeen ja Maunulan ulkorakennusta jatkettiin tarkoitukseen. Koneitten vähentyessä 1980- luvun loppupuolella, toimikunta jäi sattumanvaraisesti toimivaksi. Puimurit myytiin ja niistä muodostettiin omia yhtymiä. Kuivaajat rappeutuivat ja hävisivät, vain konekuivaaja maunulan kentällä toimii. Pienemmät koneet niinikään häipyivät ja loistava konekausi järjestötoiminnassa päättyi, kun Luhtakosken myllynkin tarina päättyi 1999.

Aika teki tehtävänsä, enää ei tarvittu yhteisiä koneita siten kuin ennen. Kylä oli myös vaurastunut ja jokainen voi ostaa paljolti koneensa tilan tarpeen mukaan itse.

Seuratoiminnassa tulee aika ajoin tarpeen muistaa aktiivisia jäseniä. Johtokunta mietti mikä olisi sellainen, joka säilyisi ja sillä olisi tunnearvoakin. Oman pöytästandardin suunnittelu käynnistettiin järjestämällä suunnittelukilpailu. Ehdotuksia tuli kymmenittäin. Yksi oli ylitse muiden, Ossi Korpelan suunnittelema tähkä ja kirjainyhdistelmä voitti ja päätettiin teettää. Heti alkuun sovittiin, ettei esimerkikisi johtokunnan jäsenet ole millään lailla etuoikeutettuja, vaan viiri voidaan luovuttaa kelle hyvänsä aktiivisuutta ja yhteishenkeä noudattavalle kyläläiselle.

Johtokuntien/juhlatoimikuntien kokouksia pidettiin kylän eri taloissa. Seurantalo maunula ei ollut 1960- luvulla lämmitettävissä, niin että siellä olisi voitu kokoontua. Kokoontumisia oli paljon, taloissa kahvipöytä katettuna, otettiin aina kokoustajat lämpimästi vastaan. Jyrkiäisellä kokoonnuttiin paljon ja aina oli Alli Tuulikin pöytä koreana kymmeniä ja taas kymmeniä kertoja. Tälläisessä kiertämisessä kylä tuli tutuksi. tämä oli osaltaan avointa päätöksentekoa. Aina talon väki pääsi seuraamaan asioiden kulkua. kiertävä ketju sitoi ihmisiä toisiinsa. Vielä Salakarin valmistuttuakin ja kokoustilojen siirryttyä sinne, käytettiin jonkin aikaa sellaista tapaa, että muutamia kyläläisiä kutsuttiin johtokunnan kokouksiin. Haluttiin toimia mahdollisimman avoimesti. kun oli kysymyksessä kylän kannalta tärkeät asiat. Aivan tänä päivänäkin ja huomenna on tälläistä tarvetta. Mahdollisimman avoin toiminta on kaikkien etu.

Ossi Jokela, joka Jyrkiäisen Pentin jälkeen teki juhlatoimikunnan vetohommia alkoi kyllästyä ja ilmoitti antavansa ne pois. juhlatoimikunnan salkku istutettiin Olavi Hongiston käteen ja sihteerin pännä tuli Marja-Terttu Köykälle.

Nummijärven juhannusjuhlissa sattuneista tapahtumista ovat tiedotusvälineet joskus herkutelleet ja halunneet antaa negatiivisen kuvan. Kerronta on ollut mm. tämäntapaista " Nummijärvellä hukkui taas yksi, kuolonkolari juhlapaikan läheisyydessä, seitsemänkymmentä putkaan Nummijärvellä"

Vuosikymmenten kuluessa tämäkin asia on parantunut ja "media" käsittelee juhlatapahtumia kuin muitakin vastaavia tapahtumia.

Erkki Kalliomäki kertoo:

Kaikkein tiukin tilanne oli silloin kun Vaasan läänin poliisitarkastaja saapui mustalla autolla juhlapaikalle. Poliiseja oli paikalla useita, mm. Kauhajoen poliisista monet. Mentiin salakariin sisälle ja tarjottiin kahvit vieraille. Mustonen puhui juhlien jrejestelyistä ja mainitsi, että järjestyksenpito on huono. Hän näki vain negatiivista koko juhlissa. Me järjestäjät jouduimme olemaan kuuntelulla ja altavastaajina. Mustosen lopetettua järjestäjien puolelta selvitettiin järjestelyjä. Otin puheenvuoron ja sanoin poliisitarkastajalle " meillä on varmasti järjestelyissä puutteita, me olemme tavallisia maaseudun ihmisiä, emmekä voi täysin hallita näin suurta tapahtumaa, mutta sen minä poliisitarkastaja teille sanon, että me teemme kaiken niin hyvin kuin osaamme, emmekä PLUFFAA. "jaaha, sanoi Mustonen, eikä enempää keskusteltu. Lähdettiin kiertämään juhla-alueelle, katsastettiin juuri tehdyt putkatilat.

Oltiin saapumassa maantielle, kun Kauhajoen poliisista Matti Salovaara käveli poliisitarkastajan viereen ja sanoi "eikö täällä vain ole aika paljon tehtykin". Mustonen sanoi "no, lähdetäänpäs nyt sinne leirintäalueelle". Tarkastus oli päättynyt ja juhlat saivat jatkua.

Toinen paha isku sattui nimismies Antero Puiston tultua Kauhajoelle. Hän eväsi kerran huviluvat. Se oli totinen paikka. Olavi Hongisto ja Erkki kalliomäki kävivät kahdenkeskisiä neuvotteluja tilanteesta. Pahalta näytti. Olavi kuitenkin muisti, että hänellä on Vaasan lääninhallituksessa yksi koulukaveri, otetaan yhteys. Sovittiin että tähän koulukaveriin otetaan yhteys. Olavi soitti Vaasaan ja kylän miehet nousivat Lammin taksiin. Tämän lääninhallituksen virkamiehen puheilla sovittiin, että hän ottaa yhteyttä apulaispoliisitarkastajaan puhelimitse. Hän soitti apulaispoliisitarkastajalle Kari Nourolle, selostaen tilannetta, hän puheli "nämä miehet tulevat siellä käymään, ne ovat hyviä maakunnan miehiä, kyllä niiden kanssa pärjää". Nouro otti miehet vastaan, hän koetti olla tiukkakin. Siellä juteltiin vähän menneitä, miten aikanaan Lehtisen riihi oli putkakäytössä, ja jotkut onnistuivat pakenemaan pienestä riihenluukusta ja saapuivat nokisina juhlapaikalle.

Lupa-asiat saatiin kuntoon. Nimismies Puisto oli jälkeenpäinkin maininnut Hongiston Olaville, "uskalsittepas vain valittaa". Asiasta ei sen koommin puhuttu mitään, eikä huvilupien saannissa sitten pulmia ole esiintynytkään.

Näiden tapaamisten jälkeen saatiin vielä yksi virallinen, "läänintason" vierailu juhannusjuhlapaikalle. Juhlien aikana tuli ilmoitus, että Vaasan läänin maaherra on tulossa tarkastukselle. Muutamat jo pelkäsivät mitä nyt tapahtuu, miksi maaherra tulee tarkastukselle. Olavi Hongisto otti maaherra Mauno Kangasniemen vastaan, Salakarissa juotiin kahvit ja maaherra poistui tältä "kohteliaisuuskäynniltä".

Yleisön kanssa toimimista on korostettu, he ovat vieraitamme. Kohteliaisuus tulee muistaa. Yhdeltä järjestysmieheltä oli kysytty "uskokko sä äijä, jotta moon käyny Ranskan pääkaupungis Pariisis", "tottamaar mä sen uskon ja oot tervetullut tänne Nummijärvellekin".

Portilla saa palautetta molemmin puolin, muistiin on merkitty " tämä on maakunnan paras paikka ja s......n kohteliahia järiestysmiehiä". Eteläsuomalainen juhannusvieras kertoi tulleensa katsomaan syntymäpaikkaansa, oli isäukko kertonut tapahtuman. Vieras totesi, että kovasti on kelvollinen tämä syntymäpaikka.

Juhlatulokassan lasku osuuspankilla oli juhannuksen jälkeisen sunnuntain merkkitapahtuma. Tähän rahanlaskuun soitettiin yleensä johtokunnan jäseniä ja niitä joiden tiedettiin olevan vähiten väsyneitä. Jokelan Franssi oli kassalla vastaanottamassa laskijoita ja limpsakori tuotiin juotavaksi, joskus Hongiston Olavi toi tangon makkaraa. Rahaa oli laatikoittain. Kaikki seteliraha piti oikoa ja laittaa oikeinpäin nippuihin, jotka pankki sitten tarkisti. Tämä oli useiden tuntien rupeama. Olihan tässäkin jotakin hohtoa, sai nähdä ihan oikeita seteleitä laatikoittain. Osuuspankin johtaja Ilmari Varamäki oli joskus tiedustellut Jokelan Franssilta, "paljonko nyt saatiin kasaan?", vastaus kuului "eniten".

Kun kaikki juhannukset v 1959- 1994 otetaan huomioon on keskimäärin tullut voittoa 143.000 mk/ vuosi. Rahatoimistossa voi löytää monia jotka ovat vuosikaudet vastaanottaneet ja laskeneet lipputuloja- ynnä muut tilitykset. Näistä "rahaministereistä" muistetaan Mauri Kujanpää , Jukka Ojanpää, Leena Talvitie, Marja-Leena Haapaniemi, Eija Nummijärvi ja Irja Lammi.

Erityinen "pesialisti" on Jukka Ojanpää, joka jo aamuyöstä tiesi piletin tarkkuudella kuinka on käynyt. Voittosumma kirjoitettiin 1930-luvulla n. 1000 mk vuodessa. 1960 summa oli 14.000 mk, 1990 1.199.229 mk, suurin tappio kirjattiin 1989 404.409 mk. Vuosikymmenien aikana on varoja saatu kasaan n. 5 milj. mk. Näillä rahoilla on hankittu maa-alueita n 10 ha, ostettu 7 leikkuupuimuria, erilaista kalustoa n. 100.000 mk arvosta. Rakennettu kuivaajia ja mylly ym. lähes 1 milj. mk arvosta. Ylivoimaisesti suurin on seuratalo Salakarin rakentaminen, jonka arvo on useita miljoonia.

Kansantanhuharastus eli hiljaiseloa 1950 - 60- luvuilla, reilut 15 vuotta. 60- luvun puolivälissä alkoi taas tapahtua Nummijärven osuusmeijeriin tuli meijeriköksi Alajärven Kurejoelta Raili Sikkilä. Hän oli kotipuolessaan harrastanut kansantanhuja ja innosti Nummijärven nuoria aloittamaan tanhuharrastusta. Raililla oli riittävä määrä aktiivisuutta ja harjoitukset Maunulassa lähtivät alkuun. Aivan ensimmäisinä lähtivät mukaan Mailis ja Helge Talvitie, sitten tulivat Ulla Juurakko, Ritva Kytölä, Leena Jokela, Pentti Pellonniemi, Pentti Santala, Leena ja Pentti Viitala, Erkki Kalliomäki, Irene Syysmäki, Esa Kalliomäki, Hannu Viertola, Ulla Huuskonen ja Alli Juurakko. Tanssitaitoa ei ainakaan pojilla ollut, Railin oli otettava kaikki aivan alusta. Vaihtoaskelta harjoiteltiin, polkkaa "jyntättiin" viikko tolkulla. Raili ohjasi peräänantamattomasti. Joskus saatiin säestäjäksi pelimanni Urho Myllymäki. Monet "puujalat" maunulassa notkistuivat. Nummijärven Pvy osti porukalle magnetofonin ja säestyspulma tuli ratkaistua.

Tanhuryhmä esiintyi ensimmäisen kerran Nummilahden koulun äitienpäiväjuhlassa 1967. Tämä ensi "debyytti" ei kovin korkeatasoiseksi noussut. Yritystä kylläkin oli. Esitystä seurasi myös järjestöveteraani Väinö Pihlaja. Hän kommentoi " te meettä ku vanhat kakulat, yksi kumartaa yhtähälle ja toinen toisahalle ", Tämä taidearvostelu kirvoitti porukan entistä tiiviimpään treenaamiseen. Tästä tilaisuudesta saatiin ryhmälle nimikin. juurakon Alli sen laukaisi "siinähän on meille nimi, Kakulaporukka".

Tämän nimen alla sitten Railin tanhuryhmä seilasi hamaan loppuun saakka. Taidot alkoivat kehittyä. Alettiin järjestämään kemuja, silmälläpitäen Joensuun tanhujuhlia. Pvy:n talolla saatiin touhuta ja rahaa kertyi niin, että kansantanssijuhliin Joensuussa voitiin osallistua. Matka sinne tehtiin Matti Harju-Rahikan linjurilla. Kakulaporukka oli siirtynyt suureen kansantanssiperheeseen. Joensuun reissu antoi lisäpotkua ja ohjelmistoon otettiin pohjoismaiset Norlek- ohjelmat, jotka tähtäsivät Norjassa Tromdheimissa pidettäviin juhliin. Norjan reissu valmisteltiin huolella, rahat saatiin kasaan ja matka toteutettiin yhdessä Kainaston porukan kanssa.

Esiintymispuvut kukin hankki itse. Nyt Kakulaporukka oli oikein kansainvälinen ryhmä. esiintymisiä tehtiin, niin että saatiin oikein palkkiotakin. Osallistuttiin Tampereella Pispalan sottiisiin. Yksi tärkeä esiintyminen oli Kauhajoen maatalousnäyttelyssä, jossa esitystä seurasi myös presidentti Urho Kekkonen. Pisin reissu tehtiin Tanskaan Holstebroon kaupunkiin, joka sijaitsee Pohjanmeren puolella rannikolla. Tanhukilpailuista Evijärveltä oli tuomisina palkintosija. Silloin tällöin säestäjänä toimi Taisto Riitamäki Jurvasta. Yhteiset harjoitukset kainaston ryhmän kanssa veti Mauri Takkula , jonka ohjauksessa harjoiteltiin kaikki yhteisesitykset. Vuosikausia "jyntättiin", kuljettiin maat ja mannut.

Göteborg Ruotsissa, Jyväskylän harjun kenttä Suomessa ja monet muut paikat tulivat tutuiksi. Ne olivat reteitä vuosia, mahtavaa porukkahenkeä, hyvin vähän kinasteltiin. Elettiin kukkaisvuosia onnellisina, niin kuin vain nuoret ihmiset voivat. Vuosien myötä yksi ja toinen lähti omille teilleen. Yhteydenpito väheni jälkeenpäin tavataan vain sattumalta, mutta vahvat hienot muistot elävät, ne kestävät koko "miesmuistin".

Uuden seuratalon ensimmäiset ajatukset lausuttiin 1965. Osuuskaupan myymälänhoitajana oli Veikko Talvitie, hän toimi tuolloin juhlatoimikunnan puheenjohtajana. Juhannusjuhlissa oli alkanut käydä väkeä vallan rajusti. Sekä Maunula että rantalava täyttyivät niin ääriään myöten täyteen, että lisätilan tarvetta oli ajateltu. Johtokunta oli koolla osuuskaupan toimistohuoneessa jossa Veikko otti tilantarpeen puheeksi. "Meidän pitäisi saada toinenkin lava", sanoi hän. Kukaan ei tuohon kummemmin reagoinut, ei vastustanut eikä myönnellytkään erikoisemmin.

Tuli esille, että rakennusmestari Kauko Koivisto voisi laatia uuden lavan piirustukset. Tällöin koko ajan puhuttiin katetusta lavasta. Otettiin yhteys Koivistoon ja hän laati piirustukset. Tämä lava suunniteltiin juuri samaan paikkaan kuin Salakari nyt on. Saatiin piirustukset, jotka oli laadittu siten että lava olisi sen ajan "kasinotyyppinen" aumakatolla. Rannanpuoleinen osa tulisi noin 2 m korkeudelle maasta. Erkki kalliomäki kertoo " kun toimin Pvy:n sihteerinä, koin asiat sillä tavalla, että minun pitää jotakin tälle asialle tehdä, homma ei edennyt mihinkään. Hankin rakennuslupaa varten tarvittavat paperit ja lähetin lupahakemuksen. Hakemus ei ollut kovin täydellinen, mutta tuohon aikaan ei kovin tarkkaa ainakaan sivukylissä ollut, kunhan lupa nyt haetaan. Rakennuslupa tuli ja esittelin sen juhlatoimikunnalle. Tästä ei kumminkaan tullut uutta ei kystä ja koko asia hautautui. Toteutus tällä tavoin ei oikein ketään miellyttänyt. Rakentaminen kuitenkin oli mielissä, kellä enemmän tai vähemmän.

Siemen oli heitetty aikanaan hedelmälliseen maahan, jossa se sitkeästi pysyi elossa. Tuon siemenen päällä oli suojaava kerros ja se voi rauhassa juurtua ja vahvistua. Rakentamissiemen sai kasvattaa vahvan juran juureensa, kuin Nummikankaan mänty konsanaan. Se ei ollut tuulten ja hallojen tuiverruksessa Nummijärven puhtaassa hiekassa, siemen ammensi itseensä kangasmaan alkuvoimaa ja Pohjanharjun taistelutahto tarttui siihen. Kristallinkirkkaasta vedestä siemen otti oikeata nousuvauhtia. Talon minä tulen päälleni nostamaan. Linna kankaalle kohoaa, kylän lasten temmeltää. Se talo ei yhdessä tulessa pala, eikä sitä pohjoisen puhuri kumoon kellauta. Monet on riemut jotka niitten seinien sisällä riemuitaan. Yhteen minä siellä ihmiset yhytän. Tekemään rakkaudentekoja. Ihmisten maailmaa rakentamaan. Pienet koettelemukset minä annan rakentajieni kokea, mutten minä talonsiemenen turmella itseäni anna. Nyt minä juurrun ja vahvistun salassa. piilossa rakentajilta. Ajallaan terälehteni levitän kyläni suojaksi kohotan. Tässä minä teidän talonne sitten olen. Teidän työn muistomerkkinne. Ette te tarvitse prenikoita rintapieliinne. Kokoontukaa kurkihirteni alle, useasti tulkaa saranoitani kuluttamaan. Jo vuosikymmeniä sitten, minä talonsiemen teidän juhannuksenne kanssa juttelin ja sovimme yhdessä elämisestä. Juhannus se lupasi vain ennemmin tulla minulle maaperää tasoittamaan. Kasarmille paikkaa luomaan. Älkää mitään hökkeleitä haaveilko en minä niiden nousta anna. Paikan olen itselleni katsonut. Kunhan nyt käyskelette markilla, niin oikeaan osutte ja tulette siihen paikkaan, jossa minä talonsiemen olen. Yllätys se on teille monille ja joillekin harmaita hapsia tuo, mutta sitten kun minä talonne, kohonnut olen ette pois laske enkä minä halullinen lähtemään ole. Minä sanon teille omaksenne tulette ottamaan rystysenne rikki revitte minua puolustaessanne. Povitaskuunne tungette, että lämpimänä pysyn. Siellä talossa vielä älläntikkuja lastenne käsiin laittelette, koette tangon taikaa ja kaipuun kyyneleitä. Huurteiset huulillanne kuin koski kuohuva. Kansan kyläilemään kutsutte. Juhannuksen kanssa sovittu on "kyllä maakunta maksaa". Sanon minä vielä, kasvuni teille annoin, mutten hyväksy että huolimattomaksi alatte, piittaamattomiksi pienistänne. varoituksen siemenen povellani kasvatin ja sen turpeen alle tuikkasin. Tämmöisiä se uuden seuratalon siemen tarinoi.

Rakentamisajatukset viritettiin uuteen uskoon siltä pohjalta että tehtäisiin kokonaan uusi seurantalo ja haettaisiin siihen veikkausvoittovaroja. Seuroilla ei ollut talvilämmintä tilaa ja puute koettiin melkoiseksi. Maunulan remontoimista talvilämpöiseksi kaavailimme ja pyrkimyksiä kevyempään vaihtoehtoon oli olemassa. Kokonaisen uuden talon tekeminen koettiin hirmukovaksi ja liiankin suureksi haasteeksi. Esille tuli, että uusi talo pitäisi tehdä monta kertaa suurempi kuin vanha Maunula.

Otimme yhteyden rakennusmestari Oiva Kangassaloon Rovaniemelle. Oiva kun oli näitä oman kylän poikia ja oli kovasti kiinnostunut asiasta. Myös Kulmalan Arvo oli lujasti kiinnostunut ja otti aktiivisesti yhteyttä Oivaan. Kun Oiva saatiin paikalle, kokoonnuttiin yhdessä pohtimaan talon rakentamista ja alettiin tehdä piirustuksia sekä muita suunnitelmia. Näistä tapahtumista alkoi pitkä ja vuosia kestänyt keskustelu näin valtavan hankkeen tarpeellisuudesta. Monet epäilivät ettei meillä Nummijärvellä ole koskaan käyttöä noin suurelle talolle ja ettei ole taloudellisia eikä muitakaan mahdollisuuksia talon rakentamiseen.

Lopullinen päätös rakentamisesta tehtiin maatalousjärjestöjen ylimääräisessä yhteisessä kokouksessa , joka pidettiin Maunulassa 17.8.1967. Puheenjohtajana tuossa kokouksessa toimi Arvo Kulmala ja sihteerinä Erkki Kalliomäki, lisäksi oli läsnä 19 seurojen jäsentä.

Pöytäkirjan 3& mukaan päätettiin, että rakennetaan talo. Yhteiselle juhlatoimikunnalle annettiin täydet valtuudet asian hoitamiseen. Yhteinen kokous velvoitti juhlatoimikunnan toimimaan niin, että rakentaminen koituu mahdollisimman hyvin koko kylän ja jäsenkunnan eduksi.

Nyt oli syntynyt seurahistorian suurin ja tärkein päätös. Tämän talohankkeen suuruutta ei tuossa vaiheessa kukaan edes käsittänyt. Oiva Kangassalo teki rakennuspiirustukset ja kustannusarvion. Elokuun 8 päivänä 1969 päivätyn kustannusarvion mukaan talo maksaa 240.000 mk. Rakennussuunnitelman mukaan tienpuoleisesta päästä tulee kaksikerroksinen. Keittotilat ja ravintola sijaitsevat yläkerrassa. Ison salin näyttämö itäpuolisessa päässä alakerrassa. Sosiaaliset tilat samoin alakerrassa, josta johtaa kierreportaat ylös. Talon kustannusarvio 240.000 mk vastasi kymmenen vuoden toimintaa. Juhannusjuhlien tulot olivat tuolloin vuosittain 25.000 mk. Muita tulonlähteitä ei ollutkaan.

Rakentamispäätös oli syntynyt melko suuren yksimielisyyden vallassa. Kun piirustukset ja suunnitelmat asetettiin Maunulan ravintolan seinälle nähtäville, niin alkoi aikamoisia epäilyjä ilmetä. Tämä oli niin suuri ja yliampuvakin suunnitelma, sitä alettiin nimittää "hullunhankkeeksi". Kalliomäen Paavo Viljami otti myös kantaa "voiskohan tuollaanen kasarmi joskus Nummenniemehen nousta"? Tuo oli hyvin aito kommentti, joka samalla sisälsi toivon jostakin mitä voi olla vain kuvitelmissa. Kulmalan Arvo Eemelillä oli selvä kanta ilman epäilyjä, kun yksi emäntä puheli siihen suuntahan, että mitä sellaasta ny suunnitellahan, eikä tuollaasia taloja tarvita, niin Arvo antoi suoran vastauksen välittömästi "oo hiliaa, kyllä se taloo teherähän", Arvo oli yksi vankkumattomimpia talon kannattajia, Jokelan Ossin kanta oli ettei kolmea päivää varten kannata kokonaista taloa rakentaa, kun ei sillä muuta käyttöä ole. Noita kolmen päivän pessimistejä löytyi sitten aikamoinen joukko. Järjestömesenaatti Väinö Aleksi Pihlajan suhtautuminen oli poissaolevan myönteinen, Väinö ei halunnut ottaa vahva kantaa suuntaan eikä toiseen. Hän jos kuka tiesi, mitä kaikkea tälläinen valtava hanke vaatii toteuttajilta. Ylitakuulla Väinö tiesi miten helposti joudutaan "seitsemän sylen vesille".

Talon rakentamisen aloitus oli tuskan takana. Johtokunnat eivät uskaltaneet lähteä aloitukseen. Epäilyjä oli herännyt runsaasti. Kävimme keskusteluja lainoituksesta Kauhajoen osuuskassan kanssa, Ilmari varamäki joka oli silloin kassan johtajana ei kovin myötämielisesti suhtautunut rakennushankkeeseemme. Hän oli aikanaan ollut Kurikassa Ryhtimajaa rakentamassa ja siitä oli huonoja kokemuksia. Ilmari suositteli että tehkää nyt sinne vain rantaan joitakin penkkejä ja fiksaatte markkia muutenkin. Pidätte juhannusjuhlia ulkoilmajuhlina, niin kauan kun pidätte. Talon rakentaminen on liian suuri urakka, ei se tule kannattamaan. Rakentamisen kannattajilla ei tietenkään muita eväitä ollut kuin se, että oli ajateltu talo maksaa kymmenen vuoden kuluessa juhannusjuhlan tuotoilla.

Kauhajoen Osuuskassan johtokunta teki sitten avoimen lainapäätöksen 5.9.1969 että osuuskassa myöntää 70.000 mk lainaa nuoriso- ja urheilutalon rakentamiseen. Lainan takaus-asiat hoidettiin siten, että Pentti Jyrkiäinen oli velallisena ja kaikki johtokunnan jäsenet takaajina. Näin Pentti jo toisen kerran pisti nimensä velkapaperiin, jonka tiesi diskaapeliksi. Näin tehtiin peljäten ja rakastaen. Ehkä kuitenkin oli niin, että tämä oli ainoa vaihtoehto. Marja-Terttu Köykkä on kertonut, että kun hän tuli yöllä kotiin kokouksesta , niin hän miehelleen Veikolle sanoi " nyt on sitten laitettu nimi lainapaperiin, jossa Jyrkiäisen Pentti on velallisena ja johtokunnan jäsenet takaajina, tuleekohan kämpästä lähtö"? He olivat Mailis Talvitien ja muiden kanssa tehneet suunnitelmia, jos huonosti käy niin perustetaan siihen halliin vaikka yhteissikala.

Mutkia oli tullut matkaan kovastikin. Juhlatoimikunta oli saanut täydet valtuudet talon rakentamiseen, mutta aloituspäätöstä ei oltu saatu aikaan. Oli kesä 1969, kun taas keskusteltiin talon pohjan avaamisesta ja puiden kaatamisesta valitulta talonpaikalta. Muutamien jäsenten mielestä puut pitäisi poistaa.  Kalliomäen Erkki päätteli että jonkun täytyy aloittaa, talon paikasta ei ollut epäselvyyttä. 

Erkki kertoo: "Jyrkiäisen väki oli menossa heinätöihin Mäkisen maahan. Menin Pentin pojan Eino Mikon juttusille, kun tiesin heillä olevan moottorisahan. Selitin Einolle suunnitelmani. Olin vakaasti päättänyt poistaa puut uuden seuratalon paikalta ja halusin että Eino ottaisi sahan mukaansa ja mennessään kaataisimme puut yhdessä. Eino oli oitis valmis kaveriksi ja sovittiin näistä savottahommista. Niin teimme. Puut kaadettiin ja Eino Mikko meni heinäpellolle. Kun tieto puiden kaadosta kulki kylällä syntyi hämminki. Nyt pilataan kaikki. Minä soitin Hongiston Olaville, että nyt ne puut on kaadettu. Olavi kysyi "mitkä puut"? No ne puut siitä uuden seuratalon paikalta. Sitten tuli hetken hiljaista ja Olavi sanoi "mitä s......a sinoot poika ny menny tekemähän", sanoon jotta on sinun vuorosi kerätä puut pois ja sitten aletaan rakentaa. Olavi ei sen enempää tohissut kumminkaan vaan laittoi vanhimman poikansa Pentti Salomonin matkaan ja puut kerättiin kasaan rakennuspaikalta."

Nyt oli tapahtunut alkuun lähtö, sysäys uuden seurantalon rakentamiseksi. Kovin hyvin ei alkuun lähtö tapahtunut. Mitähän tästä nyt mahtaa seurata. Seurakokouksen rakentamispäätös oli pohjana johon nojasin. Juhlatoimikunta kokoontui keskustelemaan tilanteesta. Kumma kyllä mitään ihmeellisempiä tärinöitä ei syntynyt. Päätettiin asettaa käytännön tehtäviin rakennustoimikunta.

Toimikuntaan valittiin Pentti Jyrkiäinen, Erkki Kalliomäki, Olavi Hongisto, Verner Kulmala, Alpo Heiskanen sekä myöhemmin Veikko Pohjonen, Väinö Tanhuanpää ja Leena Juurakko. Toimikunnan puheenjohtajana toimi Erkki Kalliomäki. Rakennussuunnitelman teki Osmo Koivisto. Rakennuslupa saatiin 24.10.1969, lunastus maksoi 328.95 mk.

Hakemus, veikkausvoittovarojen saamiseksi jätettiin opetusministeriölle 10.11.1969, korjattu kustannusarvio oli tällöin 305.000 mk. Hakemuksen allekirjoittivat Pentti Jyrkiäinen ja Erkki Kalliomäki. Jonkin ajan kuluttua tuli ministeriöltä tieto, ettei talon tilat täytä asetettuja vaatimuksia. Tehtiin tiedustelu puutteista ja miltä kohdin suunnitelmia pitää muuttaa. Vastaus oli asianomaiset määräykset löytyvät RT- kortilta. Tilattiin audienssi vt. toimitusinsinööri Heikki Karjanlahdelle opetusministeriöön. Avustajaksi saatiin kansanedustaja Toivo Saloranta. Käynti ei tuottanut mainittavaa tulosta ja rakennustyöt käynnistettiin omin varoin.

Vanha viisaus sanoo "historia toistaa itseään". Jotakin kohtalonomaista oli uuden seurantalon rakentamisessa. Tarvittiin intomielinen vetäjä ja keskushenkilö, joka omastaan luopuen on valmis tulemaan "taloonmäelle" aina vuodesta vuoteen. Piti tulla Väinö Pihlajan kaltainen päämäärään palavasti pyrkivä talontekijä. Tälläinen oli Erkki Kalliomäki. Uudesta talosta oli tuleva Erkin työn muistomerkki. Siinä olisi paikka joka siipensä levittää kylän ylle ja kutsuu. Tulkaa tänne ja yhteen yhtykää. Erkki asioi vääjäämättömästi suuri päämäärä tavoitteena. Hän sai kylänkin innostumaan. Erkin toimet loivat luottamusta. Talo nousee vakaasti, vaikka sitÄ tehdäänkin kuin "Iisakinkirkkoa". Kuten Maunulasta aikanaan tästäkin talosta tehtiin suureellinen. Komea ja mahtava, "pröystäileväkin".

Valutöiden aikana kävivät "tarkastuskäynnillä" opetusministeriöstä insinööri Heikki Karjanlahti, Läänin Urheilulautakunnan edustajana Kauhavan rakennustarkastaja Matti Kallela. He suhtautuivat kielteisesti rakennushankkeeseen. Insinööri Karjanlahti totesi "eihän täälä ole kylääkään, missä se asutus on"?

Käytiin Vaasassa lääninurheiluneuvoston sihteerin Stig Göran Myntin juttusilla ja tarkoituksena oli saada lääninportaan suositus talohankkeelle.

Jonkun ajan kuluttua tuli vastaus opetusministeriöltä, jonka vastauksessa Nummijärven nuoriso- ja urheilutalon avustusanomus hylättiin. Perusteluksi mainittiin, että hakemuksen allekirjoitukset eivät vastaa yhdistysrekisterin tietoja. Todellinen syy oli kuitenkin se, ettei opetusministeriö katsonut tarpeelliseksi avustaa tätä hanketta. Näin koko veikkausvoittoasia pikkuhiljaa unohtui, eikä uutta hakemusta koskaan tehty.

Talo tehtiin ilman yhteiskunnan tukea. Salakarin halliosa oli tarkoitus rakentaa jo v. 1970, niin että se olisi valmis jo toukokuussa 1971. Tätä varten laadittiin valtioneuvoston ohjeen mukaan työohjelma johon tuli työvoimapiirin hyväksyminen. Myös vaadittu rakennussuunnitelma laadittiin 1969. Käyttösuunnitelma ja vuoden 1968 toimintakertomus  laadittiin myös sen varalle, että sitä käytetään mahdollisten veikkausvoittovarojen saamisen yhtenä kriteerinä.

Anturavalujen jälkeen tuli aika että piti ruveta tekemään varsinaisia rakennustöitä. Kylällä alkoi kovasti herätä epäilyjä ettei hanketta voida toteuttaa. Kolmen päivän pessimismi sai vallan. Niin sitten kävi että yhteisellä sopimuksella rakentaminen pysäytettiin. Talon kivianturasta oli tulossa Nummijärven työn muistomerkki. "Kohta tähän sammalet päälle kasvaa", oli lentävä lause.

Oli hyvä että näin tapahtui. Ettei rakentamista jatkettu väkisin kuin käärmeen ujuttamista pyssyyn. Kylä tarvitsi hengähdysaikaa. Haettiin malttia vaurastumiseen. Rakennustoimikunta eikä kukaan ottanut kovin kiivaasti kantaa. Pysähdyttiin mietiskelemään "hiljaa hyvä tulee, ajatellen aivan kaunista". Hieman nolo tilanne oli. Olimme tehneet suurellisen kivijalan ja sitten muuta ei näyttänyt tapahtuvankaa. Aika kului ja sieltä sun täältä alkoi kuulua puheita, "kyllä tuo halliosa nyt ainakin pitää tehdä, on kivijalka tehtynä". Rahaa oli kertynyt tilille jonkun verran ja lainaa oli luvassa osuuskassalta, oli vuosi 1971.



Pvy:n ja Mms:n syyskokous pidettiin Maunulassa 24.10.1971. Kokouksen puheenjohtajana toimi Pentti Jyrkiäinen ja sihteerinä Mailis Talvitie. Kokouksessa otettiin talon rakennustyön jatkaminen keskusteltavaksi. Pöytäkirjan 17 & kertoo: "rakennusta aletaan rakentamaan hallin osalta, annettaan täydet valtuudet johtokunnille asian eteenpäin viemiseksi".

Päätettiin että annetaan rakentaminen jonkun työporukan tehtäväksi. Tässä pähkäilyssä kului kumminkin reilu vuosi eikä järjestetty mitään kummempaa urakkatarjouskilpailua. Saimme tietää, että Kurikassa toimii timpuriporukka Perän timpurit, heidän kanssaan tehtiin urakkasopimus rakennusteknillisistä töistä hintaan 27.000 mk. Sopimus allekirjoitettiin 9.5. 1773 ja töiden tuli olla valmiina 20.6.1973. Tässä tuli melkoinen hoppu, mikäli aiottiin saada halli käyttökuntoon juhannukseen mennessä.

Kylä oli kypsynyt rakentamiseen. Ihmiset olivat rauhassa saaneet pähkäillä tätä hanketta. Oli päätetty tanssihalli tehdä. Meidän kylän oma halli ja silloin jo tiedettiin ettei siitä yhteissikalaa tulisi. Salin halliosa valmistui juhannukseksi 1973. Tähän rakentaminen päättyikin vuosiksi. Kylä huokaisi ensimmäisen vaiheen jälkeen, haluttiin pirättää. Päätettiin katsoa, suunnitella ja nähdä juhannuksen tulos.

Nainen rakennustoimikunnassa

Yksi nainen sentään saatiin rakennustoimikuntaan, eikä se tyttö ollutkaan meistä vähäisin.

Oma lukunsa on Leena Aulikki Juurakon osuus. Hänestä saimme vahvan rakentajan ja aktiivisen lisän toimikunnan kokoonpanoon. Hän edusti rakentajien keskuudessa vallan vimmattua yrittämisen halua ja räiskyvää suunnitelmallisuutta. Ihminen intoa täynnä aina valmiina palvelukseen. "Se taloon rakentaminen seuraa mua lehemän allekin, kun monoon lypsämäs, on se kuule kumma kun tuo asia on aina niin joukos eikä siitä irti pääse. Aina minä ajattelen ja suunnittelen mitä kaikkia mukavaa siinä uudes taloos oikein sitte oikeen teherähän", tälläisiä tarinoi Leena yhä uudelleen ja uudellen tästä omasta taloosta " kun sen päivän vain pian näkis".

Rakentamista jatkettiin 1976. Tämänkin rakennustoimikunnan puheenjohtajaksi tuli Erkki Kalliomäki ja jäseniksi Leena Juurakko, Ossi Jokela, Kalevi Viertola, Veikko Pohjonen, ja Olavi Hongisto. Myöhemmin toimikuntaan lisättiin Pekka Talvitie, Jukka Ojanpää ja Jarmo Viertola. Rakennusmestari Osmo Koiviston toimiessa suunnittelijana ja valvojana, rakentaminen alkoi keväällä 1977. Alakerran väliseinät ja välipohja tehtiin Betoni Nummen tehtaalla Kurikassa. Putkityöt teki Reijo Rinta-Könnö Hyypästä. peltityöt Oiva Leppäranta Karijoelta. Maalaukset Jorma Mäntyharju Kauhajoelta , väri- ja sisustussuunnitelman laati James Rowland Kauhajoelta. Kaapistot Pentti Rahikka Kauhajoki. Rahoitus hoidettiin siten, että seurojen omia varoja 260.000 mk ja lainaa 165.000 mk. Osuuspankin lainan takaajina johtokuntien jäsenet. Vuonna 1978 talo oli päältäpäin lähes valmis. Yläkerran halliosalle ei silloin ollut mitään käyttöä. Aavisteltiin että tokkopa sille mitään kunnon käyttöä tuleekaan.

Vuoteen 1978 mennessä talo oli tullut kaikkiaan maksamaan 585.00 mk, josta ennemmin rakennetun halliosan kustannukset 155.000 mk.

Tuli aika saada uudelle talolle nimi. Edes työnimeä ei ollut. Johtokunta päätti järjestää kilpailun. Nimikilpailuun tuli kaikkiaan 62 nimiehdotusta. Kun lista ehdotuksista oli tehty huomasimme ettei mikään ehdotus oikein kelvannut . Monissa johtokunnan kokouksissa ehdotuksia käytiin lävitse. Valmista ei saatu. Joitakin ehdotuksia oli jonkin verran kannatettu. Olimme kokoontuneina Veikko Pohjosen luona. Ehdotusten tekijöitten nimet olivat suljetussa kuoressa, niin ettei niistä kukaan tiennyt, jatkoimme siihen saakka kunnes 2 ehdotusta oli jäljellä. Nämä kaksi olivat Honkanummi ja Salakari. Lopullinen äänestys käytiin näiden kahden välillä ja Salakari voitti. Honkanummen ehdotuksen tekijäksi paljastui Erkki Kalliomäki. Salakarin tekijäksi Alli Juurakko. Leena Juurakko on kertonut sanoneensa Allille jotta "paa se Salakari menemähän omalla nimelläs", Allille tästä annettiin palkinnoksi seinäkello. Tämäkään nimi ei tuntunut oikein johtokuntaa tyydyttävän, käydyssä keskustelussa totesimme jotta kyllä nimi kotiutuu käytössä ja niin on käynytkin.

Salakari ja Erkki Kalliomäki

22.8.1986, saatiin tieto tulipalosta, hälytys 5.48. Tuhopolttaja oli viritellyt Salakarin palamaan yöllä. Mikäli talo olisi ollut puurakenteinen, se olisi palanut kokonaan. Betoninen uudempi osa esti tulen leviämisen. Tämä oli kylälle kova isku. Vakuutukset eivät vastanneet vahinkoja. Sisälle oli menty alakerran ovesta, rikkomalla lasi. Tuli sytytettiin arkistohuoneesta ja lippukopista sekä keittiönkaapista, tekijää ei saatu kiinni. Vahinkoa tuli paljon. Tuhoaja tiesi paikat. Vain pieni reikä ovilasiin ja pääsy rikoksen tekoon aukeni. Se joka tämän teki tietoisesti sairas kosto mielessään luuli antavansa lopullisen iskun talon rakentajille ja kyläläisille.

Salakarin valmistuttua se ei juhannusjuhlia petrannut, vaikka niin toivottiin. Juhlat näivettyivät kuin "pyy maailmanlopun edellä". Kellään ei ollut uusia visioita. Totuuus tuli karuna eteen, elettiin lopun tunnelmissa. Turkulaiselta Roxy- viihteeltä oli ostettu vuosikausia ohjelmia, Jarmo Viertola soitti taas kerran Turkuun ja esitti Markku Pesoselle kysymyksen "mitä tälle pitäisi tehdä, onko kituva vasikka tapettava". Markku tuli Nummijärvelle ja kävi kiinni haasteeseen kuin "valakia rohtimihin". Väkimäärä oli pudonnut 1986 3000 henkeen. Kaikki tajusivat tilanteen. Oli vain ajan kysymys milloin lopullinen isku tulee. Pesonen puhui vuolaasti ja paljon. Hänen mukaansa juhannusjuhlat pitää hylätä ja suuntaus rokkilinjalle. Markku oli täysin toisesta maailmasta eikä ollenkaan käsittänyt Nummijärven tilannetta ja sitä organisaatiota mikä täällä oli. Pesosen mielestä rokkijuhlan nimi pitää olla Nummirock. Johtokunta ehdotti Juhannusrock nimeä, juhannus -sanaa ei olisi millään hylätty jo perinteiden takia.

Jos Markku Pesosen ehdotuksesta olisi äänestetty, niin se olisi varmuudella hävinnyt. Niin ei kuitenkaan tehty. Pesonen ei kovin vakuuttavaa kuvaa saanut luotua. Vaaka kallistui vaikeasti naristen sille kannalle, että löydetään mahdollisuus jatkaa. Selvän yrittämisen kannalla olivat vain Pentti Santala ja Erkki Kalliomäki ja jotenkin Jarmo Viertola. Varovaisen optimismin vallassa, pahinta peläten syntyi ehdotus, että on valmiutta yrittää. Nummijärven juhannusjuhlat siirtyi historiaan, tilalle tuli Nummirock, joka voimallisena täytti kylät ja salot. Konsultiksi pestattiin Roxy- viihde ja Markku Pesonen . Nummirock käynnistettiin kunnon seurahengessä. Näin voi todeta että Jarmo Viertola on Nummirockin isä. Pesosen Markku Suomen Turuusta pohjoisen poika sen kätilö, joka synnytystuskissa mesoi... apumiehenä. Suuren tiedon varassa ei rockia käynnistetty. Pesosenkin kanssa tuli toraa. Kansainvälisyyttä haettiin suurellisesti teemalla "viidessä vuodessa Suomen suurimmaksi".

Tehtiin joukko mittavia investointeja mm. rakennettiin "jättiläismäinen" esiintymislava katteineen. Rock lähti matkaan pahaenteisten epäilyjen vallitessa, mutta kuitenkin onnistuen Lippuja myytiin 6203 kpl. Ruvettiin ounastelemaan, että taitaa se tämä "rosk" olla oikea suunta. Kansainvälisyyttä hakien tuli mukaan vaarallinen suuruudenhulluus ja 1989 kirjattiin tappiota lähes 0.5 milj. mk. Rokki jäi toistaiseksi ja on tuottanutkin kohtuullisesti. 1990 luvun alussa juhannustapahtuma alkoi väkevällä tavalla etääntyä pois kylästä ja muutamien vuosien kuluttua koko juhla oli paljon muuta kuin nummijärven kylän oma yhteinen yritys. Rokin etääntymisen myötä seuratoiminta hiipui murto-osaan entisestä. Lentävänä lauseena kulki kylässä " on vain yksi rokki ja kaljanhakumatka syksyllä Tukholmaan"

Kun katsotaan taaksepäin "töihin tehtyihin" niin juhannuksen osalta kaiken kaikkiaan on onnistuttu. Kehitys vuosikymmenten aikaan on ollut vääjäämätöntä, mikä sitten on pelastanut Nummijärven juhannusjuhlat siltä vaaralliselta näivettymistaudilta, joka niin monet on kaatanut. Lopullista viisautta tuskin löytyy. Asioita pitää tarkastella siinä valossa , että täällä oli kymmenien vuosien kokemus. Nummijärvelle oli tultu jo kahden sukupolven ajan. Täällä ei oltu mikään äkkinäisen inspiraation tuote. Nummijärvi oli vahva juhannuspaikka ja porukka oli kestänyt kovatkin vastoinkäymiset, niin ulkoiset kuin sisäisetkin. Ei Nummijärvi ollut mikä hyvänsä "mettäkylä". Hyvin tärkeä voima oli, ettei täällä ollut ketään suureksi tekeytyvää johtajaa tai keulahahmoa. Oli vain porukka, joka teki työtä yhteiseksi hyväksi. Nummijärvi oli ihmisten voimaa porukkahenkeä ja pohjatonta halua yrittää ja nauttia mukanaolosta. Ei laskeskeltu minkäänlaista omaa bisnestä, minä voisin tämän avulla tehdä.

1990- luvulla Pvy ja Mms ostivat kaksi kertaa lisäalueita. Kauhajoen kunnalta ns. Keski-Nummen rantapalsta ja toinenkin Keski-Nummen palsta. Seurojen omistukseen tuli Nummijärven vanha koulurakennus ja entinen Saima Keski-Nummen talo, jossa toimi Nummijärven posti aikanaan.

Taitekohtia

Nummijärven seuratoiminnassa on selviä taitekohtia, joita voi kuvailla etenemisellä askel askeleelta. Lähtökohta on vuonna 1919, jolloin perustettiin maamiesseura, alkuun lähdön teki Iisakki Korpi, joka isännöi Siltapään tilaa. Nummijärven pienviljelijäin yhdistys ry perustettiin 1929. Talollisen poika Väinö Aleksi Pihlajan kohdalle tuli tämä tehtävä. Juhannusjuhlien katkeamaton sarja saatettiin matkaan. Seuratalo Maunula rakennettiin.

Kauhajoen Nummijärven Maamiesseura ry toiminnan virallinen käynnistäminen 1957, tekijöinä Olavi Huuskonen, Mauno Lehtinen, Eino Hietalahti, Onni Lamminsuo ja Eino Lehtinen.

Vuonna 1957 käynnistettiin suurten juhannusjuhlien sarja. Kauhajoen Moottorikerhon pitäminä ja Aarne Heljakan johdolla.

Vuonna 1959 otettiin ohjat omiin käsiin. Alkoi omat suuret juhannusjuhlat Kauhajoen Nummijärvellä Anni Talvitien nykyään Rajala aloitteesta.

Ostettiin maakaistale Elma Lehtiseltä. Tämä "kitkansolan" osto oli hyvin tärkeä toimenpide jonka suorittivat Pentti Jyrkiäinen ja Veikko Talvitie.

Seurantalo Salakarin rakentaminen alkoi 1969, historian suurin hanke, jonka käynnistivät Eino-Mikko Jyrkiäinen ja Erkki Kalliomäki. Tästä tuli Nummijärven voimannäyte.

Rockin alkaminen 1987. Rokin isä Jarmo Viertola. Todellisina rokkimiehinä Erkki Kalliomäki ja Pentti Santala.

Seuratoiminta on vaikea laji. Se on taiteilijan työtä, sellaista jota harva ymmärtää. Kiperää ja kuperaa kuin pukin sarvi. Se on monen lain alaista ja toisaalta ei minkään lain alaista. Monet kansanviisaudet kuvaavat toimintaa, minkä taaksensa jättää sen edestään löytää. Turhaa mielipahaa ei pidä itselleen hankkia, voi joutua taisteluun mahdottoman kanssa. iloista tuskaa pitää olla ja nauttia vaivasta, ottaa vastaan haasteita ja kestää tappiot. On hyvä antautua näkymättömän voiman vietäväksi , kohti tuntematonta päämäärää, näin tehdessä ei elämässä ole yhtään tyhjää hetkeä. Seuratyö on kuin hyvä viini, taidolla maistellen se tekee hyvää. Jos liikaa ottaa seuraa "kohomelo".

Ei toimissa saa rakennella aitoja vaan availla portteja ja aukoa veräjiä kaikkien niistä käydä. Toimet eivät saa olla kuin valomerkki, joka säätelee että pitää ehtiä mahdollisimman paljon siitä voi seurata kontrahdin loppu.

Ei saa ottaa hyvää kovin hyväksi eikä pahaa kovin pahaksi. Mikäli mielii toimia täytyy omata luottamus tulevaan. Yltiöoptimismi on erinomainen rakennusaine seuratoiminnassa. Toiminnan kaava on kovin moninainen, eikä sitä kukaan voi täysin hallita. Kaikki sohinat ja torat mitä tulee sattumaan johtuvat aina mukanaolevasta inhimillisestä tekijästä . Väinö Pihlaja puki sanoiksi varman totuuden "ellei ihmiset ymmärrä, on johdossa vika". Torailusta taas todetaan, viisaat eivät turhista toraile ja hyvin viisaat ei ollenkaan. Seuraelämä olkoon mahtava matka, retki tuntemattomaan, kuin suuri virta joka koostuu pienistä puroista ja vielä pienemmistä liruista sadoista yksityiskohdista, jokaisella oma tarinansa. 

Kaiken kaikkiaan Nummijärvi on osoittanut kansallissankaruutta omalla alallaan.