Nummijärven pienviljelijäin yhdistys ry perustettiin 11.12.1929 Hesekiel Kulmalan talossa. Pvy neuvoja Heikki Vanamo tuli Nummijärvelle Nestori Sivun kehotuksesta. Väinö Pihlaja ja Alfred Lehtinen olivat kaksi ensimmäistä perustajaa. Lehtinen jäi sitten pian kokonaan sivuun. Jäseniä liittyi yhdistykseen heti 35. Puheenjohtajaksi valittiin Väinö Pihlaja, varapuheenjohtajaksi Eino Jokela, kirjuriksi Lauri Sytelä. Pvy- toimintaa viriteltiin jo 1920- luvun puolivälissä mm. 1926 lokakuun 18-19 pv:nä pidettiin pienviljelykursseja. Kurssiajan mukana olleille voidaan maksaa 40mk avustuksia. Todettiin ,että Pvy :llä oli voimakkaasti valistuspyrkimyksiä.

Pienviljelijöistä todettiin "kuten tiedetään pienviljelijöillä on ahdas aika".Onkin siis viisainta,että pienviljelijät perustavat omia puolueettomia yhdistyksiä, samalla ne toimivat koneosuuskuntinakin. Noudatettakoon jyrkkää puolueetomuutta, "pyydän vain viitata maamiesseuratoimintaan, sillä taholla on tehty siunauksellista työtä, mutta me tietämättömyydessämme olemme pysyneet syrjässä. Suurempi viljelijä voi saada rahaa metsästään, karjastaan, viljan ja heinän myynnistä. Koetappas sinä pienviljelijä tehdä niin, ei onnistu". Tämän ahdinkotilan johdosta on teidän kokoonnuttava yhteen ja pohdittava, keskustelukysymysten muodossa "omaapu paras apu". lannanhoitooon pitää kiinnittää huomiota. Palkokasvivaltaisuutta tulee saada käyntiin, silloin välttyy rahan meno ulkomaille. Ei saa olla mitään kiistaa Mms:n ja Pvy:n välillä. Tämä on tuiki tärkeää toimintaa, jossa maamiesseurat ovat onnistuneet jo kuusikymmentä vuotta.

Kun yhdistyksiä perustettiin vahva toive oli ettei olisi mitään kiistaa Pvy:n ja Maamiesseuran välillä. Kumminkin käytännön tasolla oli paikoin suurikin juopa. Suuret ja pienet eivät läheskään aina eläneet sovussa. Väinö Pihlaja kertoo" kun lähdimme yhdistystä meitä suorastaan uhkailtiin Maamiesseuran taholta".

Ainakin Nummijärven Pvy onnistui lannistamaan tämän suuren voiman, ja tästäkin saa kunnian paljolti Väinö Pihlaja. Kun ajattelee, että pienessä kyläkunnassa oli kaksi maataloudellista seuraa, niin toki se on tarpeetonta kaksiseuraisuutta. Kaikki oli niin, että Maamiesseuran ihmisten taholta väheksyttiin pieniä ja köyhiä ei heille haluttu seuran palveluja antaa ja suoda jäsenyyttä, tässä neuvontajärjestössä. kai tämä väheksyminen oli eräänä pontimena Pvy:n perustamiselle. Edvart Hietakangas on kertonut kuinka hän meni kysymään " pääsisikö jäseneksi" maamiesseuraan, "sinäkö jäseneksi" oli vastaus. Tällaisetkin yksittäistapaukset olivat omiaan vahvistamaan pienten halua omaan yhdistykseen. Parissa kolmessa vuodessa Pvy sitten lunasti paikkansa Nummijärveläisten sydämissä.

Yhdistys aloitti aktiivisen neuvontatyön . Paikallisliiton toimesta järjestettiin rakennuspäivä vuoden 1930 lopulla. Pienviljelijän rakennuspäivät nähtiin tärkeinä . Toivottiin , että pienviljelijät ottavat oikein asiakseen osallistua . Yhteistä hyvää korostettiin.

Varjokuvin valaistuja luentoja. Hevostyökustannusten alentaminen. Peltoviljelyn tehostaminen. Vuonna 1931 tehtiin useita retkiä; pienviljelysretki Kurikkaan, Ilmajoelle, ja Tampereelle. Kanatalousretki Kauhajoelle. Jäseniltoja pidettiin keran kuukaudessa . Ilmestyi käsinkirjoitettu lehti. Toimituskunta : Alma Kaappola, Kerttu Pihlaja, Iivari Mäenpää ja Väinö Pihlaja. 14.3.1931 järjestettiin karjanhoitokurssi, karjanhoidonneuvoja Hilja Järvistö V. Pihlaja puhe, Järvistön puhe. Edellisenä iltana esitelmän neuvoja Heikki Vienamo.

Vuonna 1930 järjestettiin kesäjuhla, ilma oli kaunis ja Nummijärvi oli houkutellut tänne tuhansiin nousevan kansanjoukon. Juhla oli erityinen sen vuoksi, että kylään oli perustettu Pvy. Eivät vanhat ihmisetkään muista, että Nummijärvellä olisi yhdellä kertaa ollut koolla niin suurta kansanjoukkoa.

Kilpailtiin, järvenympäri- pyöräilyn voitti Aleksi Rintala Hyypästä, toiseksi tuli Paavo Kallio Nummijärveltä. perunajuoksuun osallistuivat pikkutytöt; 1. Martta Lapinluoma ja 2. oli Inkeri Lehtinen. Tämä oli ensimmäinen Pvy:n juhannusjuhla. Tämä oli alkua kymmeniä vuosia jatkuneelle tapahtumalle meidän "Rivieralle".

Eräs kauhajokelainen henkilö kirjoitti v 1931, "Nummijärvelle, sinne kyllä sopii mennä, joka on meidän "Rivieramme". "Kehotan käykää edes kerran kesässä, Nummijärvellä Kauhajoen kauneuden kehdossa, jos järvestä ei tule kalaa soudetaan harjun kauppaan sieltä saa ruokaa". Nummijärven Pvy ottikin tehtäväkseen "Rivieramme" ja kauneuden kehdon hyödyntämisen.


Ensimmäiset juhannusjuhlat meijerin kentällä.
Takana Kuuselan kauppa
 Kauhajoella tiedettiin kertoa, että PVY- yhdistyksille alkaa kertyä melkoiset omaisuudet , yhdeksällä yhdistyksellä oli jo oma talo. Kerrottiin, että maassa on n. 50.000 pienviljelmää. Nämä tulevat raivaamaan uutta peltoa 60.000 ha. Pienviljelijöitä ei ole pidettävä pelkästään tuottajona, se antaa työvoimaa muille elinkeinoille. suuri osa puutavaran ajosta ja hakkuusta tapahtuu heidän toimestaan.

Heti Pvy toiminnan alussa ruvettiin puuhaamaan toimitaloa kylässä. Kylässä oli nuorten miesten toimesta rakennettu tanssilava, jossa pidettiin "elämää". Kun lava poliisien toimesta hävitettiin, niin harkittiin yhdistyksen taholta rakennetaanko tanssilava vai toimitalo. Alfred Lehtinen vaan lupasi myydä taloa varten ja hänen kanssaan maakauppa tehtiin. Seuratalo Maunulan alkuunpanija oli opettaja Heikki Vanamo.

Rakennustoimikuntaan kuuluivat Viljami Järvelä, Heino Kytöviita, Vilho Rintamäki, Ville Kulmala, Uuno Haapaniemi, Väinö Pihlaja, Uuno Järvelä ja Heikki Vanamo. Erityisen innokas seuratalon rakentaja oli Vanamo. Vanamo oli kulttuuririentojen ystävä, hänen mielessään kangastelivat näytelmät ja muu tämäntapainen hengenviljely. Tanssiminen ja erityisesti viinanjuonti oli hänelle kauhistus.

Talon rakentaminen alkoi 1931, rakennussuunnitelmat teki Vanamo. Kokouksia pidettiin kansakoululla. Tammikuun 25 päivänä, päätettiin ostaa Sameli Pihlajalta 60 runkoa 6 tuuman puita, käytettäväksi kattopäreeksi 600mk kauppahinnalla. Helmikuun 3 päivänä ostettiin 50 runkoa lautapuuta Ville Mäeltä valmiiksi ajettuna Matti Mannilan sahalle 950 mk:n hinnalla. Talon vieressä olleessa hiekkamontussa oli rakennettuna jonkinmoinen katos, jonka suojassa touhuttiin. Amalia Peltola keitti siellä kahvetta ja myi sitä rakentajille. Elettiin ns. pontikka-aikaa ja kerrottiin, että tuolla katoksessa myytiin tätä kuusenjuurikosta. Tahtoi olla, että rakennustyömaalla toikkaroi "äijät kännis". Opettaja Vanamo myös huomasi tämän ja teki useita huomautuksia asiasta. Asia ei kuitenkaan korjaantunut ja Vanamo suuttui niin, että jätti koko rakennustyömaan, eikä hän tiettävästi jälkeenpäinkään koskaan Maunulaan tullut.

Arvo Kulmala muistelee, kuinka hän mm. kävi talon rakentamisen vaiheilta keskustelua Vanamon kanssa. Heikki oli jutellut, että " seurantalon me laitamme, mutta emme laita sitä juomalla ja tanssimalla". Arvo Eemeli kertoi, sanoneensa Heikille "milläs tavalla me sen sitte teemmä".

Tiistaina 7.4.1931, kansakoululla pidetyssä kokouksessa rakennustoimikunnan kokoonkutsujaksi valittiin Väinö Pihlaja. Aleksanteri Sanssin talossa pidetyssä kokouksessa huhtikuun 15 pv 1931, keskusteltiin päärakennuksen paikasta. Käytiin katsomassa paikkaa ja yksimielisesti päätettiin, että päärakennus tehdään etelärajalle, koska siinä on hyvä paikka ja hyvä saada kunnollinen perustus.

Rahaa saatiin velaksi Nummijärven osuuskassalta henkilökohtaisia takuita vastaan.

Ensimmäisessä "vekselissä" oli takaajina opettaja Vanamo, Väinö Pihlaja ja Arvi Talvitie. Aika oli tiukkaa ja töitä tehtiin kökällä, kökässä piti olla aina. Kökkäkutsu kulki suusta suuhun. Ainainen kökkä pyöri, aina mentiin alituiseen. Kauko Talvitie ja Anni Rajala muistavat, että Vanamo oli vaativa. Talon rakentamiseen pidettiin monia puukökkiä. Kökkään mentiin omissa eväissä, ei ollut mitään kahvi- tai ruokatarjoilua. Rakentamisen päällysmiehenä toimi Heikki Vanamo. Vakimiehiä rakennustöissä olivat Mauno Kangasalusta, Jeremias Kanto ja Arvi talvitie.

Kattopäreet tehtiin Niko Lapinluoman pärehöylällä. Kivijalan kivet otettiin Syyskallion maasta Jeremias Kannon ja Arvi Talvitien toimesta.

Rakennustoimikunnan kokous, joka pidettiin kansakoululla 7.4.1931 oli koko talohankkeelle hyvin tärkeä, kun Väinö Aleksi Pihlaja valittiin hankkeen rakennustoimikunnan kokoonkutsujaksi, niin samalla se merkitsi sitä, että Väinöstä tuli koko rakentamisen keskushenkilö ja vetäjä. Kun Vanamo lähti pois niin seurantalon rakentamien oli hyvin keskeisesti Väinön harteilla. Tästä voi sanoa, että kohtalo valitsi oikean miehen oikeaan paikkaan. Tämä tulee onnistumaan Nummijärvelle kohoaa siihenastisista suurin seurantalo. Talosta tulee Väinö Pihlajan työn muistomerkki. Toimiva sellainen. Paikka jonne kyläläiset kokoontuvat. talo, jossa ammennetaan tietoa ja täytetään kulttuuritarvetta, tulemalla tupaan, kokoontumalla yhteen. Siellä harjoitettaan niin tuiki tärkeää taitoa yhdessä elämistä. Väinö ei ollut rakennusmies käytännön tasolla. Hän oli rakennusmies väen kokoamisessa. Hän valoi uskoa vaikeissa oloissa, hoiti asioita. paneutui suurella innolla asiaan. Hän ei piitannut, vaikka arvostelijoita oli kovasti. Näissä asioissa pitää olla suuri nenä, pitää mahtua palio arvostelua, oli Väinön filosofiaa. Mitä tuollaaset puhuu, jokkei oo kun tuvan ja navetan väliä kulukenu, hän lohkoi.

Väinö vaati, että tupa pitää tehdä suuri ja komia , se takaa paremmin jotta saarahan väkiä. Taloosta tehtiin suuri, voi sanua suureellinen, sen ajan mittapuun mukaan.

Talo meinasi kaatuakin, kun tuki - ja sidosrakenteet pettivät, taloa alettiin kutsua "Kenolaksi", koska se nojaa Ruuhinevalle päin. Maantien puolelta laitettiin erityinen "vorokki", jolla tämä "Kenola " oikaistiin ja sitten oli taas pelkkä Maunula.

Kökkäväki vati, jotta pitää tehdä sahtia. Ja niin tapahtuikin. Mm. Auruura Kalliomäki toimi sahdin tekijänä. Kökkäväkeä oli kylliksi, tämän vahvistaa Paavo Kalliomäki, "ei väki ottanut vaskeen".

Tämä tietysti oli valtava voima. Väki otti rakentamisen omakseen. Pärekaton teko oli yksi suurista urakoista, katon jyrkkä kaltevuus aiheutti sen, ettei vallan kaikki uskaltautuneet ylös. Yksistään ria-laudalla oli pituuutta 30 m. Toiset jäivät maihin päteetten kantajiksi ja niputtajiksi.

Köysipelillä päreet nostettiin katolle. Vakimiehistä Manu Kangasalusta oli rohkeampi kuin Jeremias Konto. Miia lupas, jotta "minä annan sulle Manu trappurahaa , kun meet tuonne katolle, kun sinä oot rohkiampi". Keväällä ja alkukesällä 1931, tehtiin puutavarahankintoja , Kontra Koskelalta ostettiin 78 runkoa puita. Ville Kulmala valittiin sitomaan kauppa kiiinni. Lasinvärkit päätettiin vaihtaa lammilta, kun sieltä saadaan samanlaiset värkit kuivaa männyn puuta. Samoin päätettiin ottaa jotkonit Lammilta. Hietalalta ostetaan kaikki, mitä on tähän asti kaadettu. Rakennustoimikunnan kirjurina toimi Väinö Pihlaja . Hänen kirjoittamansa teksti on tiivistä, selkeää ja siitä ilmenee mitä on päätetty. Ville Kulmala toimi Väinön aisaparina, hänellä riitti innostusta ja ja hänkin uhrasi omaa aikaansa Pvy:n toihuihin ja talon rakentamiseen. Villellä oli palava sielu "taloonmäelle".

Huhtikuun kokouksessa 25. p 1931, rakennustoimikunta on kantanut murhetta rakentamiseen otetuista lainoista.

Mitään selvää tulolähdettä ei yhdistyksellä ollut. Lainat painoivat mielissä, mitenkä niistä selvitään? Rakennustoimikunta tekikin hyvässä toivossa päätöksen, koittaa saada lainarahoja takaisin mahdollisimman pian. Tämä on hurskas toive, koska ei kellään ollut "viisasten kiveä", mitenkä tuloja saataisiin velkojen maksuun. Rakentamista jatkettiin kumminkin, seinäntekoon kelpasi mies kuin mies Aleksanteri Sanssi oli päällysmies Santeri sanoi kuinka tehdään ei saa panna vinohon lautoja. Koska varat olivat vähissä, taloa ei heti saatu valmiiksi. Taloudellinen tilanne kävi hyvin tiukalle. Talo oli menossa vasaran alle. Näissä tapahtumissa Väinö Pihlaja teki saatujen tietojen mukaan harvinaisen kovan ratkaisun, hän laittoi pantiksi oman kotinsa. Tällainen epäinhimillinen toimenpide osoitti aivan jotakin tavatonta, sisäistä kutsumusta asiaan , josta ei Väinölle ollut pienintäkään henkilökohtaista etua. Siitä lähtien Pvy ja Väinö Pihlaja olivat yksi ja sama. Ilman Väinöä ei ollut mitään Kysykää Väinöltä "kyllä se tietää, kyllä se hoitaa sen". Tehdään niin kuin Väinö sanoo.

Väinö teki minkä kerkisi, jätti omat työt ja lähti Maunulan mäelle. Paljonko uusi talo tuli maksamaan, siitä ei tehty kovin tarkkaa tiliä. Kökkätöitä tehtiin mahdoton määrä ja velkaa oli aivan rutosti, aivan liikaa. Olikohan haukattu liian suuri pala? Pahalta näytti, Väinö ja Ville eivät ainakaan kovin pahasti jääneet velkoja suremaan. Tuli saada aikaan sellaisia toimintoja josta tulisi rahaa. Uutta taloa ei ollut heti varaa maalata, maalaus tehtiin myöhemmin.

Nummijärven Maunula ja Väinö Pihlaja

Uuden talon nimi tuli kuin itsestään, paikan mukaan. Lehtiseltä hankitun maapalan kulmassa oli sijainnut pieni mökki, jossa asui Nummen Maunu ja mökin pihassa kasvoi komea pihlaja , josta käytettiin nimeä Maununpihlaja. Näin Nummijärven uusi seurantalo oli Maunula.

Eräs kyläläinen kirjoitti kunnanlehteen 1931, "kuten tiedetään aikoo yhdistyksemme laittaa itselleen toimitalon ja paljon on saatu jo asian eteen puuhattua. Arvoitukseksi jää, miten siinä onnistutaan, innostus on ollut hyvä. Tuloksena onkin komea hirsiläjä tontilla. Tämä kaikki todistaa, että meidänkin Pvy väkemme on vaurastumisen tiellä".

Alettiin järjestää vierailuiltamia Vihtori Toivunen oli haitarinsoittajana, rummuissa Artturi Altonen myös Lennart Nummikoski kuului soittoporukkaan. Vierailtiin Suojan Pvy:n talossa Alkkiassa. Sarvelan Tarmolassa oli iltamapaikka. Ikkeläjärvellä, Jalasjärvellä, Hyypän Honkalassa oltiin. Rahaa saatiinkin aika mukavasti n. 400 mk illassa. Omalla talolla niinikään pidettiin iltamia Anni Rajala ja Kauko Talvitie kertovat, että melkein aina meni hyvin väkeä oli hyvin. Ville Kulmala touhusi kovasti mm. levitti ilmoituksia polkupyörällä Karviaan saakka. Aktiivisesti tuli mukaan myös Viljami Järvelä.

Juhannusjuhlia oli järjestetty heti alusta lähtien, ne osoittautuivat tuottoisiksi. talon velat saatiin tasapainoon ja samalla kun "velkavankeus" helpotti koitti seestyneemmät ajat. Juhannusjuhlista tuli tuottoa noin 1000 mk vuodessa.

Maunulaan hankittiin valurautainen kamiina lämmityslaitteeksi. Puita hankittiin, mistä kulloinkin saatiin. Juhannusjuhliin harjoiteltiin joka kesä näytelmä. Näytelmät ohjasi aina Väinö Pihlaja. Kuljettiin suksilla talvet ja kesät polkupyörällä. Kansantanhuja harjoiteltiin aina.

Eläviä kuvia alettiin näyttää Maunulassa kiertävien esittäjien toimesta. IIsakki Viitala toimi talonmiehenä. Talvisin hän aina lämmitti talon ravintolan, jossa elokuvia näyteltiin.

Väinö soitti tanhut viululla " jos minä soitan väärin, menkää te vain oikeen". Hän myös ohjasi tanhut. Sähköä ei ollut ja asia rajoitti toimintoja, toki 1930- luvulla ei monikaan unelmoinut mistään sähkövaloista.

Vuoden 1937 syyskokouksessa voitiin todeta" taloudellinen asema tällä kertaa niin hyvä, ettei se velka mikä vielä on, ei heikennä yhdistyksen toimintaa". Tämä siitä ansiosta, että juhannuksena Nummenmäki oli yhtenä ihmismerenä, niin kuin asia ilmaistiin.

Tämä Nummijärven ja Väinö Pihlajan "triumfi" löi leimansa koko kylän elämään. Nämä toimet innostivat ja antoivat toivoa paremmasta huomisesta. Työn raskaan raatajaa voitiin auttaa hengenviljelyn ja arkisen aherruksen saralla. Yhteen hiileen puhaltaminen oli jännää ja tuloksellista. Rintakylällä Nummijärvisiä nimiteltiin "mettäkylääsiksi". Tuollaiset terveiset vain vahvistivat yhteisyyttä. Nurkkapatriotismi vain nousi kunniaan terveellä tavalla. Erimielisyyksiltä ei luonnollisesti vältytty. Väinö pakkasi monet kerrat viulunsa koteloon ja lähti "tohoruuksis" kotiinsa. Tuli huomisin taas talolle, niin kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan. Pvy:n toiminta oli Väinön ansiosta saanut niin lujan otteen, ettei vähäiset kahinat ja välienselvittelyt voineet vaikuttaa tai kääntää "junaa" joka kulki vääjäämätöntä kehitystä kohti.  Vuonna 1945, sattuneiden tapahtumien seurauksena, "käväisi" yhdistyksen puheenjohtaja Tauno Talvitie.

Vuonna 1949 Nummijärven pienviljelijäin yhdistys vietti 20-vuotis juhlaa. Tänä merkkipäivänä Väinö Pihlaja puhui omilleen.

Vaikka Pvy oli 1957 kieltäytynyt kuivaajayhteistyöstä maamiesseuran kanssa niin elokuun 15 pv:nä pidettiin yhteinen karjanäyttelykokous , josta tuli ensimmäisiä isojen ja pienten yhteisyrityksiä. Tässä hypättiin yhteisiin "saappaisiin". Tosin tiukoilta "saappaat" tuntuivat, niin kuin uusi kenkä yleensäkin, pikku hiertymiä tuli. Näyttelyasiat lyötiin lukkoon ja mm. päätettiin "eläimet pitää tuoda paikalle 18.8. klo 18.00 mennessä, varattava riimu ja lujaa narua mukaan". "Toistan... ja lujaa narua mukaan" hyvin sanottu se kuvaa koko yhteiselon alkua, lujalla narulla sidottiin Pyv:n ja Mms:n yhtöhöönen ALAKU!

Vaikka karjanäyttely ei suorastaan tähdännyt seurojen väliseen kiinteään yhteistyöhön, silti näinkin paljon työtä ja vaivaa tarvinnut tapahtuma vei siihen suuntaan, koska käytännöllisesti kaikki kyläläiset olivat touhussa mukana tavalla tai toisella.

Pvy:ssä, yhdistysten perustamisaikana ajateltiin, että yhdistys toimii myös koneosuuskuntana. Tätä tehtävää Nummijärvellä noudatettiin kirjaimellisesti. Ensimmäinen kone, joka hankittiin oli nauriskeppi, se sijoitettiin Ville Kulmalan hoitoon. Hän oli tässä hommassa hyvin jämpti. Kone oli aina täsmällisesti palautettava hoitajalle. Viljankuivaajia ja lajittelijoita hankittiin ympäri kylää. "Lopulta niitä oli jo seitsemän eli valehtelijan määrä", kerrottiin eräässä toimintajutussa.

Nuorisoleirit kuuluivat "toimenkuvaan" joka vuosi. Nämä suositut nuorten kokoontumiset muonitti aina Anni Rajala os. Talvitie ja ohjasi Eetu Huupponen , josta sanottiin "Eetu oli mahtava Eetu".

Suojeluskunnan leiripaikkana toimi Nummenmäki 1930- luvulla. Suojeluskunnan toimet olivat aikamoinen lisä jo muutenkin monipuoliseen toimintaan.

Yhdistykselle hankittiin siitospässi, jolla oli sijoituspaikkana Iivari Mäenpään navetta.

V 1949 syyskokouksessa vallitsi innostunut tunnelma. Uusia koneita hankittiin vain yksi heinänsiemenen kylvökone, länsipuolelle. Toisella puolella oli jo omansa. Esimieskurssit ja työseuratoiminta käynnistettiin. Pannaan alulle AIV- nauriin viljely.

Väinö Aleksi Pihlajalle myönnettiin pienviljelijäin keskusliiton kultainen ansiomerkki 1967. Hän oli puhujana lähes kaikissa juhlissa. Väinöstä kehittyi melkein puoliammattilainen. Odotettiin, mitähän se Väinö nyt puhuu. Pellervon kalenterista ja almanakasta sekä omista muistiinpanoistaan, hän puheittensa aiheet otti. Tuntui siltä, että Väinö koko ajan kasaa seuraavaa puhettaan. Näin hänestä aina mainittiin "kyllä siltä tuloo puhetta kuin lapinkapasta", hyvä ulosanti sillä on.

Vuonna 1951, Nummijärven Pvy siirtyi osakekantaan, ostamalla Kauhajoen raviratakenttä ry:n osakkeita 5 kpl yhteensä 6500mk.

1960-luvulla osallistuttiin Pienviljelijäin Keskusliiton kokouksiin melko aktiivisesti. Nummijärven pienviljelijäin yhdistys ry. saavutti Keskusliiton koko toimintakilpailussa Suomenmestaruuden 1969. Noormarkussa pidetyssä keskusliiton edustajakokouksessa jaettiin palkinnot. Mestaruuspokaalin kävi noutamassa Erkki Kalliomäki.

1967 Yrjö Juurakon talossa pidettiin Pvy:n johtokunnan kokous, jossa Erkki Kalliomäki teki ehdotuksen, että Nummijärven Pvy tekisi esityksen Pienviljelijäin Keskusliitolle Nummijärven maamiesseuran ja pienviljelijäyhdistyksen lopettamisesta ja että tilalle perustettaisiin yksi uusi yhtenäinen järjestö. Pvy:n johtokunnan jäsenet, myös Väinö Pihlaja, suhtautuivat myönteisesti tehtyyn ehdotukseen. Hyvistä yhteistyötuloksista oli omakohtaiset kokemukset ja vankat perusteet. Yhteisen hyvän ajatuksin Pvy:n johtokunta teki esityksen Keskusliitolle yhdistyksen lopettamisesta, mikäli maamiesseurojen elimissä tehtäisiin samoin.

Jonkin ajan kuluttua Väinö Pihlajaan otettiin yhteyttä keskusliitosta, jossa ei oltu aloitteesta ollenkaan innostuneita. Asia luvattiin kuitenkin ottaa Kurikan edustajakokouksessa käsittelyyn. Olihan sentään kysymys jäsenyhdistyksen tekemästä sääntöjenmukaisesta aloitteesta. Väinö oli yhdistyksen edustajien mukana Kurikan kokouksessa. Kokouspaikalla monet tunsivat Väinön ja hän joutuikin aikamoiseen pyöritykseen. Nummijärven edustajia varoiteltiin: "Älkää nyt sitten kovin kovasti ruvetko runnaamaan läpi tätä asiaa". Asian käsittelyn yhteydessä Väinö Pihlaja käytti ansiokkaan puheenvuoron. Hän selosti Nummijärven yhteistyötä ja saavutettuja tuloksia. " Me haluamme muillekin tarjota sitä hyvää, jota olemme saaneet itse nauttia". Asian käsittely oli lyhyt. Erityisesti keskusliiton johto ei halunnut viedä esitystä eteenpäin.

Aika ei ollut kypsä yhdistymiseen. Kokouspaikalla oli hyvin selvästi havaittavissa, että esitys tuli liian alhaalta, ei sivukylän sallita ottaa tälläistä valtakunnallista kunniaa, näin tärkeässä asiassa. Vuosisadan lopulla tiedetään, että ehdotus on toteutunut. Nyt Nummijärvellä on vain jääty junasta, yhdistymistä täällä ei ole saatu tai haluttu toteuttaa.

Väinö Pihlajan jälkeen Pvy:n puheenjohtajaksi tuli Heikki Juurakko ja hänen jälkeensä Ossi Jokela. Rahastonhoitajan ja sihteerin tehtäviä hoiti Erkki Kalliomäki.

PVY piti joka vuosi hiihtokilpailut, jossa kyläläiset olivat mukana tosissaan ja leikkimielisesti. Hiihtokilpailupäivä on elänyt vuosikymmeniä ja se on yksi tapahtuma, joka on tuonut kylänväen yhteen. Ammentamaan olemista ja keräämään yhteisöllistä ydinvoimaa. Kauan hiihdettiin Maunulan mäellä. Leirialueen radan valmistuttua kilpahiihto hiihdettiin tässä Siniharjun maastossa. Periaatteena lusikka kaikille ja ensimmäiselle kulta ja muille hopea ja "prompsi".