Leikkooaijan jäläkihin tuli riihiaika, kun kykähät ja ruisjalaat eli varijalaat oli seisonu pellolla jonki aikaa, ilimoosta riippuen viikon verran. Elot ajettihin elolavalla tai pitkällä lavalla. Kovapyöräästen kärryjen päälle tehtihin erityysen pitkä lava, johona oli pitkät karikat molemmilla syriillä. Kerralla tuotihin 8-10 jalakaa riihen työ. Kun oli isoo riihi, niin sinne mahtuu 40 jalakaa kerralla. Jos oli kuivaa ilimaa, niin lyhtehet oli kuivia.

Kun elokuorma oli tyhyjätty riihen laattialle ja lisää oltihin hakemas, alakoo riihen pistäminen eli täyttö. Mies nousi riihen parsille tai loitoolle. Soli riihen pistäjä. Pistäjä järiesti parsista 4-5 partta kerralla vieretysten ja raot joka välihin. Raot piti olla parahan kokooset, jottei lyhtehet puronnu väliistä riihen laattialle. Parret oli seinästä seinähän. Pitkiä parsia oli 15 jaettuna kolomehen osahana. Nuo parsipuut oli tehty viistuumaasista kuusen puista, jokka oli suoria ja sileetä. Savu oli ne kyllästäny ja färiänny tumman kiiltäviksi. Parsipuut oikeen helää, kun niitä siirrettihin.

Lyhkääset parret oli samas järiestykses kun pitkäkki. Kiukahan päälle ei parsia tehty. Parsien syreelle kiukahan kohtahan tehtihin oheet jonki kokoosista pyöreestä riuusta. Oheet eli suoja-aita esti lyhtehien joutumisen kiukahalle. Riihen pistäjä istuu rattasreisin parsilla, ja apulaanen nosteli norhalla, puupiikkisellä hangolla, lyhteetä lyhyres kerralla. Lyhtehet pistettihin pystyhyn partten päälle tyvipuoli alahappäin, tähkäpää ylähäppäin. Pistäjä siirti ittiänsä puo ja selekä erellä aina sen verran kun tartti. Viis partta kerralla täytettihin. Työtä jatkettihin niin kauan kun parsia riitti. Jos lyhtehet oli ja jalalla kuivanu hyväksi, niin riihi kuivi kahares päiväs puintikuntohon.

Kiuas tehtihin riihen nurkkahan nuon kaks metriä kertaa satakahareksankymmentä senttiä kokoosena. Pesähän mahtuu metrin haloot, jokka varattihin riihimarkille aijoos. Ne piti olla hyviä ja kuivia koivun halakoja. Huonoolla puilla ei riihtä yritettykää lämmittää. Riihen lämmityshaloot piti pinota hyvin, jotta ne kuivi kunnolla.

Kiukahan ympäryskivet tehtihin porakivistä ja kiilakivistä valavaten ylähäppäin soukentamalla. Kiukahan pohoja muurattihin savesta. Päällimmääseksi pantihin pieniä kipinäkiviä, jottei valakia ja säteet tullu läpitte. Suupelli tehtihin sen verran vahavasta pellistä, jottei siitäkää valakia läpi pääsny. Riihi oli viis metriä korkia sisältä. Välikatto tehtihin puusta ja välikokkihin pantihin mättähiä täytteeksi. Soli hyvä katto, kun vain mättähät otettihin uten.


Lapinluoman riihen kiuas

Ruumenet ei keriinny täytteeksi. Ne syötettihin elukoolle. Kiukahan vetua säärettihin riihenseinäs olevilla luukuulla. Kun riihtä lämmitettihin, niin kerralla poltettihin nuon pari pesällistä. Yöksi ei koskaa jätetty valakiaa pesähän. Riihen lämmitys piti teherä taiten, jottei krökynny noloosti valakian kans. Riihimarkki oli sen verran tärkiä paikka taloos, jottei sitollu varaa polttaa. Riihen laattia tehtihin niskaan päälle pannuusta halaaspuolikoosta, jokka päällystettihin savella ja valettihin tervankusella. Riihen ovi oli suunnillensa metriä korkia. Oven leveys oli metrin paikka. Kynnys tehtihin korkia. Tälläänen korkia kynnys tehtihin siitä syystä, jotta piikkilavalta oli heleppo täyttää riihtä. Ovi tehtihin ykspuoloonen tai kakspuoloonen. Kakspuoloonen ovi pysyy paremmin kunnos ja oli helepompi aukaasta. Sei ottanu kuorman syriähän niin pahoon kun ykspuoloonen. Saranakki pysyy paremmin kunnos. Ykspuoloosen oven saranat pakkas antamahan periksi ja ovi muutoonki retkotti vinos. Muutamis riihis oli oikeenki hyvin teheryt ovet, jokka kertoo sekä tekijän jotta isännän asiallisuuresta.


Lapinluoman riihen ovi

Riihen etehen tehtihin riihen röytä, avonaanen katos, johonka sai tuora pari kuormaa eloja sateen suojahan. Muina aikoona röyrän alla säilytettihin kärryjä ja muita kaluja sateensuojas. Röyrän alta nousi tikat luuvahan. Luuvanovi oli suunnillensa samanmoinen kun riihen oviki. Oven etehen tehtihin ulukoneva laveri, jostoli hyvä astua luuvan laattialle.

Lämmityksen aijaksi riihen laattialle levitettihin joku roiti tai matto, mikä ny sattuu olemahanki. Tämä tehtihin siitä syystä kun lämmityksen aikana alakas eloosta, lyhtehistä, putoolemahan pieniä elukoota, matoja ja kaikenlaasia köntiääsiä. Nämä elukat köntii maton alle laattialle, josta ne sai sitte heleposti lakaastua pois. Näin vilia puhuristuu täyrellisesti maroosta ja turhista elukoosta.

Sitte kun riihi oli kuiva, alaattihin puintihommat. Riihi-isäntä, joka oli seinähänlyöjä, meni ensimmääsenä varahin aamulla purottamahan riihtä. Parsilta purotettihin jonku verran lyhteetä laattialle. Sitte alakas seinähän lyönti. Mies otti lyhtehen kainalohonsa ja löi muutaman kerran luuvan puoloosehen seinähän. Jyvät putos kuivista lyhtehistä laattialle ja seinähänlyöjä läjäs lyhtehet yhtehen läjähän riihen laattialle.

Monis paikoos oli vakituunen seinähänlyöjä. Soli kunniatehtävä ja arvokas asia, jonka teki yleensä taloon vanhin mies. Soran aikana Franttinpääs oli vakituunen seinähänlyöjä Vainion Ville. Ville pruukas tulla kysymähän: "Joko flikka sun riihes on kuiva?".

Kun muu riihiväki tuli luuvahan, niin riihi-isäntä rupes antelemahan lyhteetä palakinluukusta luuvan laattialle. Laattia oli tehty reirun metrin korkeurelle niin, jotta alaha jää ruumenkoija. Kaikis riihis ei ollut luuvaa ollenkaa, oli vain riihen oven eres tappolaattia. Luuvan laattialle levitettihin lyhteetä yksi kerros niin, jotta tähkäpäät tuli vastatusten. Riihenseinä oli palakinluukun kohorasta kulunu silooseksi kun sontiaasen selekä ja kiilti yhtä lujaa siitä syystä, kun samahan paikkahan lyötihin seinähän kymmeniä vuosia.

Luuvas oli kerralla pari kolome henkiä. Lyhtehien siteet katkoottihin veittellä ja oijoottihin tarkoon tähkät lyhteen päälle, jotta kaikki jyvät saatihin taltehen. Sitte alaattihin tappamahan varstoolla. Varsta oli parin metrin varres olova nuon puolen metrin klupu-varsiyhyristelmä. Klupu kiinnitettihin nahkaremmillä vartehen. Joihinki klupuuhin oli tehty sinkilä, josta kiinnitettihin . Toisis taas oli pelekkä reikä ja siitä pujotettihin nahkahihina monin kerroon ja solomettihin tiukkahan umpisolomuhun.


Palakin luukku ja luuanseinäs roikkuu klupu eli varsta

Kaikilla luuvas olijoolla oli varsta. Kaikki lyhteet mentihin tappaan järiestykses ja sitte lyhteet puristeltihin niin, jotta jyvät varisi luuvan laattialle. Puristelminen piti seki teherä järiestykses niinkun kaikki muuki toiminta luuvas ja riihes. Kyllä soli tomuusta ja kovaa työtä. Siä tuli nokiseksi ja likaaseksi kun riihimiehet.

Luuvas lyötihin kaksoosta tai kolomoosta. Kun ruvettihin tappamahan. Kun kaksoosta lyötihin, kuuluu ympäristös tasaanen tik tak tik tak ääni, kun kolomoosta lyötihin, kuuluu tik tak tik. Järvelän tupahan asti kuuli, kun Lammin riihes lyötihin kaksoosta tai kolomoosta.


"Koska mun vooroni on?" kysyy Pekosen Matti Lapin Yrjöltä ja Haapaniemen Pentiltä. Kolomoosta siinä ruvetahan lyömähän

Kun lyhtehet tuli puristelluksi, ne koottihin kniipuuksi niin, jotta tähkäpuolet pantihin keskelle päin ja koottihin aikamoinen olokilyhyres. Lyhtehen siteeksi otettihin tukku olokia kätehen ja solomettihin tähkäpuolelta umpisolomuhun. Sen jäläkehen siretvärkki halakaastihin ja pistettihin pieni tukku olokia solomun alle poikkipäin. Sitte ruvettihin kiertämähän niin, jotta voorootellen tuikattihin sirettä kainalon alle ja välis kierrettihin.

Lyhtehen siteetä tehtihin valamihiksi etukätehen riihipäivää varte. Olokilyhtehen koolla ei niin suurta väliä ollu. Lyhtehet purotettihin luuvan luukusta olokilatohon, jokoli heti seinän takana. Luuvan seinäs oli metrin korkuunen ja kolomia pitkä aukko, josta lyhtehet ja pahanat mullistettihin latohon. Ohora ja kaura tarikootihin pahanoona latohon. Niitä ei sirottu lyhtehiksi. Riihi-isäntä ei koskaa nosnu luuahan. Silloli kyllä töitä riihes. Kun kaikki lyhtehet oli lyöty seinähän, se rupes siivuamahan riihtä. Puisella jyvälapiolla se alakas läjäämähän jyviä ja haravalla veti suuremmat moskat jyväläjän päältä. Jos oli isoo ja puhuras läjä, niin sitä ihaaltihin, jotta ompas isoo riiho.

Seinähän lyöres putos aina paremmat jyvät, josta otettihin uutehen kylyvöhön siemen. Jos joka riihestä tuli saman verran rukihia, niin isäntä oli hyvillä mielin, jotta tuli hyvä vuorentulo. Isoosta riihestä saatihin kuus laattiallista luuvahan. Kunnon ruisvainiosta kertyy kolome neliä riihellistä. Kun kaikki lyhtehet oli tapettu Luuvan laattialla ja oliet mullistettu latohon, niin ruvettihin väläppäämähän. Väläppä on seula, jolla erootellahan ruumenet eli hauteet jyvistä. Väläppä oli metriä leviä ja puolitoista pitkä laurasta tehty kehikko, jonka alle naulattihin katiskaverkon omaanen seulakangas. Päihin tehtihin kaks kärensijaa kumpahanki päähän. Tällääsellä seulalla väläpättihin luuvahittet elikkä ne jyvät, jokka saatihin luuvan laattialla, kun elot tapettihin. Väläpän päis oli melekeen aina naiset. Jyvämoska nosteltihin lapiolla väläpän seulalla vähä kerralla ja seulan päälle jäänyset hauteet kaarettihin eri läjähän olokilatohon luuvan luukusta ja lipattihin luuvan alle. Sitte luuvan laattialla oliki läjä luuahittia, jokka oli pienempiä jyviä kun mitä riihen puolella saatihin. Luuahittet oli hyvää leipävärkkiä vaikkolivakki pienempiä jyviä.


Väläppä Lammin luuasta


Yrjö Lapinluoma vetää väläpän päästä Lapinluoman luuas

Viskuri käännettihin luuvan keskilaattialle ja alaattihin pohtamahan. Siinä hommas piti olla kolome henkiä viskurin ääres. Viskurin pyörittäjä sai olla aiva aikuunen mies. Luuvan laattiaa siivottihin senverran, jotta viskurin leuan alle tuli siivottu paikka. Viskurin syöttäjä otti riihi-isännän nostamia jyviä vastahan ja kaatoo viskurin tuuttihin. Leuan alta vetäjä, joka kylyvinvakalla kaateli jyviä pussihin. Pussinsuun pitäjiä sai olla kaksi, mutta jos ei ollu, niin tehtihin suun pitotikku neliäkymmentä senttiä pitkä ja molemmista päistä terootettu työkalu, jolla sai säkin suun pysymähän auki ykski henki. Luuvahittet pirettihin aina erillänsä muusta viliasta, jottei vain siemenvilia sekootu.


Haapaniemen Pentti vääntää ja Pekosen Matti kaataa kitahan Lapinluoman luuas

Seinähän lyöjä lähti yleensä ensiksi riihestä pois. Pian sieltä ny tullahan, kun seinähän lyöjä tuli jo. Kun soli ensimmääsnä mennykki. Viskurin flatuutes kuuluu luuvasta viä horvinaikaa sen jäläkehen ku seinähän lyöjä tuli riihestä pois. Saalis oli säkis. Samana päivänä riihi taas pistettihin uuresta täytehen ja ruvettihin lämmittämähän. Elojen hakuuhin mentihin heti, kun riihi tuli puitua.

Jos riihen lämmittäjällä sattuu olemahan potos vähä pontikkaa tai pöytikästä, niin joskus lämmittäjä lapaantuuki työmaalle. Reisunki Vainion Villen oli käyny näin ja sen vaimo, jota sanottihn Täti-Maijaksi tai Vainion emännäksi havaatti, jotta Ville makas riihen kynnyksellä. Jalaat roikkuu toisella ja pää toisella puolen. "Tuu ny maata siitä", koitti Maija suostutella miestänsä. "Mun olis kyllä hyvä olla ja mukava näin, eikä täskää saa olla", puheli Ville. Luuvas pirettihin hyppyjäki, kunei niitä paikkoja niin lyösin paasin ollu. Viidan Anttiki oli soittamas fiululla. Silloon tällöön soitto pirätti ja pelimanni tierusteli: "Sopiiko jalaalle?"

Onnelan Klaaraki oli tullu luuahyppyyhin ja lauloo, jotta "Ei oo flikka nirkun narkun, eikoo flikka hullu, eikoo flikka poikaan tähäre tähän kylähän tullu". Klaara oli riuskaotteenen flikka. Soli vähä johonaki luuas raimaantunu ja kehuttihin, jotta se paiskas miehen suoraa seinän läpi ulukopuolelle.

Kun rukihit oli riihitty, tuli ohoraan ja kauraan vooro. Ohoran kykähiä tai kookkoosia meni palio yhtehen riihellisehen. Suviviliaa ei pantu jalaalle. Vain ruis oli jalaalla. Riihi lämmitettihin suvivilialle samoon kun syysviliallekki. Seinähän ei ohoria lyöty. Lyhtehet annettihin suoraa luuahan. Lyhtehet pantihin kaharattyvin tähkät sisäpuolelle vähä päälletysten. Ohoria piti tappaa enämpi kun rukihia. Ensimmäänen kerta tapettihin siteet kiinni. Toisella kertaa lyhtehet eli siikot käännettihin, katkaastihin siteet ja tapettihin toisen kerran. Sitte ne puristeltihn ja pahanat tarikootihin latohon. Loppuja pahanoja tapettihin viä vähä.

Ohoranvihineet oli niin lujas, jotta ei ne vähällä tappamisella irronnu. Viskurihin vaihrettihin ohoraseula, joka oli vähä tihiempi kun ruisseula. Riihen laattia lakaastihin hyväksi ja moskat nostettihn viskurootavaksi luuahan. Kauran hauteet säilytettihin eriksensä ja niitä syötettihin lampahille eli hepiille. Niille ei saanu ohoranruumenia antaa. Nolis sotkenu villansa pilalle niillä vihinehillä.

Joiski paikoos elot tapettihin kepakoolla. Luuan laattialle tehtihin nuon puolimetriä korkia jaloolla oleva kehikko suunnillensa kaks ja puolimetriä kanttihinsa. Siihen päälle tehtihin ritilä, jonka päällä tappaminen tapahtuu. Riihestä oli yksinkertaasempiki versio, tontturiihi. Yksi ja sama rakennus oli luua ja riihi.

Jos taloos oli hitahanpuoloosta touhua, niin kehuttihin, jotta siä se puristeloo lunta kykähien päältä ja on lyhyryys riihellä, eli riihellä tarvittihin valua, kun meni niin myöhääselle. Jos oli mikkelinaanantaina viä riihellä, niin silloon oli jo kovin myöhäänen. Siitoli laulunpätkäki "Ei koskaa oo niin hyvä olla kun mikkelimaanantaina. Jos ei tartte riihelle, saa eres perunoota kaivaa".

Riihiväen passaaminen alakas einehellä ja päivällä vietihin kaffet riihen työ. Ehtoopäivällä syötihin ja mentihin emännän lämmittämähän saunahan. Soli oikeen juhulallinen tunnet raskahan riihipäivän päälle, kun sai puhtahan pairan ylönsä.

Niin pahanat kun hauteekki otettihin tarkoon taltehen. Osa rukihinoliista varattihin kattojen korioohin ja tekoohin. Kauranpahanat syötettihin lampahilla ja hevoosille tehtihin silippuja silippuklihiralla. Aikaasemmin silippuja tehtihin petkelehellä survilaattian päällä. Pahanalaron yhteyres oli pala hyvää laattiaa, jonka päällä hakattihin silippuja. Survilaattia oli heti luuanluukun takana ylempänä maasta. Petkeleen toinen nimi oli terääsin.

Silippuklihiran terä kuluki eretakaasi kun raamisahan terä. Teräosa asennettihin hiukan viistohon, niin silloli pareet ja helepompi työstää. Klihiran takaosas oli syöttöruuhi, joka tehtihin alakupäästä vähä leviemmäksi. Ruuhi oli reirun metrin mittaanen ja teränsuun eres pala kanttaki, jotta pahanat jonku verran tiivistyy, kun ne saavutti terän kohoran. Nämä syrpykset kannettihin syrpyskopalla seliäsnänsä navettamarkille, talavella verettihin tappikelekalla.

Riihi oli moneski mieles pyhä paikka. Ensimmäänen ja tärkeen asia oli, jotta siä saatihin irti leipävärkkiä, jumalanviliaa. Luuas hypeltihin ja luuankokis ja riihenkokis laitettihin alakuhun uusia sukupolovia. Kuoleman tapauksen sattues vainajaa säilytettihin riihen laattialla. Kyllä monet elämisen ja olemisen perusasiat näin oli taloon riihimarkilla.


Raivaaja pariskunta Vilhelm ja Maria Vainio