Kun muut kevätkylvötyöt oli saatu tehdyksi, niin pellavankylvö tehtiin viimeisenä. Siemenet heiteltiin käsin ja peitettiin tavallisella heinäharavalla. Pellava iti aika pian. Kun taimet olivat 5-7 sm:n korkuisia, oli jo kiire perkaamaan. Pärekopat otettiin mukaan. Pellon "syriästä alaattihin". Konttaamalla mentiin ja koppaa vedettiin perässä heitellen roskat sinne. Jos pellavamaassa ei ollut rikkaruohoa, "kakaroolle annettihin lupa mennä sinne pehtaroomahan. Pellavahan tykkäs vain kun se lamattihin". Vaikka pellavapelto tämän höykytyksen jälkeen näytti katsellessa vähän pahalta, niin aamulla kun meni eilisen työtä ihailemaan, pellava oli komeasti pystyssä. Se oikein kiitti perkaajia. Pellavan kukka oli kauniin sininen. Mittaa kasvilla oli alle metrin. "Kun knuppi kerkes komian ruskiaksi", niin silloin alkoi pellavan korjuu.

Pellavaattet vedettiin juurineen maasta - niin paljon kun kerralla käteen mahtui. Mittayksikkönä tätä määrää sanottiin pioksi. Pio asetettiin maahan, seuraava nippu ristiin päälle ja näin jatkettiin. Tämä työvaihe oli aika joutuisa. Seuraavaksi piot sidottiin ruisoljista kierretyllä siteellä, joka piti sitoa tiukkaan, ettei se auennut.


Pellavan vetoa mörköperän Kulmalassa

Tärkeä työvaihe oli myös riipiminen, joka varmisti siemenet seuraavaakin pellavan kasvukautta varten. Riipiminen tapahtui siten, siemenkodat riivittiin irti riivinpenkissä, jonka alle oli asetettu loimia tai mattoja. Näille putoilleet siemenenkodat kerättiin ja otettiin pellavan siemenet talteen. Riipiminen tehtiin ennen liotusta. Riivinpenkkejä oli kahta eri mallia. Toisessa riivin oli penkin päässä ja toisessa keskellä, jolloin kaksi henkilöä voi riipiä voorootellen.

Riipimisen jälkeen pellavaniput vietiin likoon johonkin kirkasvetiseen paikkaan. Esimerkiksi Lapinkaivo oli hyvä paikka. Siellä pellava valkeni kauniin valkoiseksi. Huonossa vedessä tuli tummia ja rumia pellavia. Liotusaika oli 3 viikkoa. Pellavat heitettiin määrätylle alalle veteen, joskus isokin kasa, joka sitten peitettiin puupainoilla ja pantiin vielä kiviä painoksi päälle.

Talon markilla saattoi lojua joku käytöstä poistettu kalu, josta sanottiin: "Tuo ei kelepaa enää muuta kun pellavalion painoksi." Oli tärkeää, että pellavaliko pysyi kasassa. Liotuksen jälkeen piot nostettiin hangolla pois vedestä ja tuotiin kotimarkille. Piot aukaistiin juuripäästä ja asetettiin aidan päälle tiiviiseen riviin. Aidan päällä pellavat pysyivät hyvin ja kuivuivat pian, jonka jälkeen ne kasattiin jonkin huoneen nurkkaan. Lämmitettiin riihi tai sauna, jossa pellavaattet lopullisesti kuivattiin.

Pellavasaunalla pidettiin loukutus- ja klihtaustalkoita, joissa pellava muokattiin niin, että se sitten voitiin häkilöidä ja harjata kehruukuntoon. Loukutuksen ja klihtauksen tuloksena saatiin myös huonompiarvoista pellavaa muun muassa rohtimia, joita voitiin käyttää vaikkapa ruumisarkkujen täytteenä. Työn tuloksena syntyi myös pellavaatten luita, jotka eivät kelvanneet juuri mihinkään.



Klihtoosaunalla Irja Lammi ja Valma Haapaniemi. Loukkarina Juha Kulmala

Riihen lämmitysaikana pellavannupit asetettiin riihen lattialle, jossa ne kuivuivat. Kuivaneet nupit rikottiin luuvan lattialla varstoilla ja puhdistettiin viskurilla. Siemeniä käytettiin lehmän lääkkeiksikin.

Klihtoosaunalla pellava häkilöitiin harva- ja tiheäpiikkisellä häkilällä. Saatiin sormahittia, jotka käärittiin toisesta päästä käden ympäri ja vedettiin harvan ja tiheän häkilän läpi. Sitten sormahinen olikin jo aika puhdas. Rohtimia oli kahta sorttia. Sormahittista sidottiin sykärä, jossa oli toista kymmentä sormahista. Koko sykärä sidottiin yhdellä sormahittella kiinni.

Kehrätessä tarvittiin oikein hyvää ja pientä lankaa, ja niin sormahinen harjattiin vielä pienellä pyöreällä pellavaharjalla. Tästä osasta tuli kankaan loimi. Lyydia Järvelä oli niin taitava kehrääjä, että lanka kelpasi suutarinlangaksikin.

Rohtimet kehrättiin kuteeksi. Kehräyksen alkaessa useampi sormahinen kierrettiin tortin ympärille. Hyvin tehty pellavatortti eli luutaanen oli kaunis. Huonosti tehty oli räkänenä luutaanen. Rohtimet pantiin kräkkyyn mosselolle ja siitä kehrättiin. Kehrätessä oli rukin korvassa vesikuppi, jonne sai kastaa sormia. Näin oli ainakin rohtimia parempi kehrätä.

Aili Pekonen kehrää rohtimia mosselo kräkyltä


Anneli Heiskanen kehruulla Pihlajan "päätuvas"

Kehräyksen jälkeen pellavalangat keitettiin tuhkalla suuressa padassa kraakun nokassa. Tuhka seulottiin hyvin puhtaaksi ja laitettiin padan pohjalle ensin kerros tuhkaa, sitten kerros lankaa ja edelleen kerroksittain molempia, kunnes pata oli täynnä. Sitten pata täytettiin vedellä ja keitettiin monta tuntia välillä vettä lisäten. Padasta langat nostettiin korveehin, jonka jälkeen langat huuhdeltiin jossakin virtaavassa puhtaassa vedessä. Vielä viimeksi langat pestiin korveessa monet vedet vaihtaen.

Pellavalangoista kudottiin aivinaa ja hurstia. Aivinaisessa oli pellavalanka loimi ja pieni rohdinlanka kuteena. Aivinakankaasta ommeltiin lakanoita, pyyhkeitä ja tyynynliinoja. Hursti oli rohdinlangasta tehtyä kangasta, kovaa ja tappuraistakin, mutta käytössä se pehmeni. Hurstikankaasta valmistettiin säkit ja koltinkuoret. Koltinkuori täytettiin kauranpahnoilla tai oljilla ja kun höyhenpatja pantiin päälle niin peti oli lämmin ja hyvä. Tyynyn vaaru kudottiin niinikään kotona ja täytettiin kanan tai metsälinnun höyhenillä. Hurstista tehtiin myös miehille kesävaatteiksi takkeja ja housuja. Kahden varren hursti oli piikkoosta.