Nummijärven koulu


Herra Kulmalan talo, taustalla Muurahaisnummi

Vaikka kirkko Suomessa oli omaksunut kouluttajan tehtävän, olivat kansa ja koulu vielä kaukana toisistaan. Uskonpuhdistuksen myötä tapahtui muutos. Kansanopetuksen käynnistäjä oli Mikael Agricola, joka työssään kohtasi kuitenkin suuria vaikeuksia.

"Kuinkas vastaat sen Herran tuomios, ettäs aikas kulutat laiskuos."

Kauhajoen erämaakylässä oli saarnatupa jo 1580-luvulla. Kappeliseurakunnassa oli noin 400 asukasta. Isonvihan aikana kansan opetus taantui ja useimmat lapset jäivät opetusta vaille. Taistelua opetuksen puolesta käytiin erityisesti kirkon piirissä. Rippikoulut, joita oli aikaan saatu, vaativat paljon työtä. Ripille päässeitä 1825 kirkolliskokouksessa merkittiin 51 henkilöä, joista suurin osa hyviä lukijoita. Vuonna 1852 päätettiin piispan vaatimuksesta Kauhajoella kinkerikuntien määräksi 15. Yksi näistä kinkerikunnista oli Nummijärven kinkerikunta.

Lasten koulu käynnistyi vuonna 1854. Kauhajoella oli kaksi kiertokoulupiiriä. Matti Kivinen opetti Hyypän, Nummijärven ja Päntäneen piirissä. Vuonna 1886 tuli uusi opettaja toimeen. Herman Peränen määrättiin opettamaan mm. Nummijärvellä kahden kuukauden ajan. Opetettavia aineita olivat sisäluku, ulkoluku, kirjoitus, laskento ja veisu. Kauhajoella oli voimassa 1900-vuoden piirijako. Nummijärvi ja Nummikoski kuuluivat Nummipiiriin. Kylien asukkaat anoivat koulua vuonna 1903, mutta hanke kariutui, kuten kerrottiin, rahoituksen puutteeseen. Nummipiiri jätti asian sikseen, eikä uutta anomusta enää tehty. Vuonna 1904 kunnan talousarviossa oli varattu rahat koulun rakentamiseen.

Nummijärvisten kouluharrastukset eivät kuitenkaan kuolleet kokonaan. He tekivät 1908 kirkonkokoukselle anomuksen yhteisestä kiertokoulusta Nummikosken kanssa. Tähän suostuttiin ja kiertokoulu toimi kummassakin kylässä 17,5 viikkoa vuosittain. Opettajaksi tuli Jaakko Järvinen eli Järvis-pappa, joka toimi kiertokoulunopettajana vuoteen 1918 saakka.

Järvinen oli kotoisin Laihialta ja hänen vaimonsa Hilda Kankaanpäästä. Hilda piti pyhäkoulua Majaniemessä. Koulua pidettiin eri taloissakin. Eteläpään Järvelässä oli opettajana Helmi Saarela, Mäenpäässä Fanni Isomäki ja Majaniemen koulussa Järvinen sekä Franttilla kotiopettajana Amalia Kättöö. Nummessa opetti Alma Kestilä ja Korpelassa Helmi Saarela. Lisäksi Jaakko Kulmala piti koulua. Kulmalassa opetusta antoivat Vaava Sunden ja Heikki Vilen (Vanamo ) sekä Liisi Lehtinen.


Järvisen Hildan koululaisia Majaniemessä

Koulun rakennussuunnitelmia Nummijärvelle tehtiin jo vuosien 1900 ja 1905 välisenä aikana. Vuoteen 1917 mennessä oli Kauhajoella 9 koulupiiriä saanut koulunsa. Vain Nummipiiri oli ilman koulua. Nummijärven koulun perustamispäätös tehtiin vuonna 1918. Valtuusto vahvisti vuokrasopimuksen Jaakko Kulmalan kanssa. Oppilaita Nummijärvellä oli tuolloin 18. Heikki Vilen, sittemmin Vanamo, toimi koulussa opettajana. Hän asui Majaniemessä, josta kulki koulunpidossa Kulmalassa.

Pöytäkirja, joka kirjoitettiin Nummijärven kansakoulupiiriläisten kokouksessa Haapaniemessä 10 p:nä marraskuuta 1917. Saapuvilla olivat: Ville Vainio, Sameli Pihlaja, N. Kalliomäki, Isak Pihlaja, Juho Lähdetkorpi, Jaakob Nummijärvi, Jaakko Aleksanteri Keskinummi, Arvid Talvitie, Jaakko Kulmala, Matti Sillanpää, Jaakko Haapaniemi, Jooseppi Viitala, Nestor Järvenpää, Frans Järvelä, Oskar Lapinluoma, Isak Mäenpää ja Wiljam Juurakko.

1/§

Päätettiin pyytää Kauhajoen Nummijärven piiriin perustettavaksi ylempi kansakoulu, joka alottaisi toimintansa syksyllä 1918, vuokrahuoneissa, miesopettajalla.

2/§

Menoarvioksi ehdotetaan vuotta 1918 varten seuraavaa:
Huoneitten vuokraan Smk 400:-
Pulpettien tekoon 15 kpl á 15:- '' 225:-
Polttopuihin 8 syltä á 25:- '' 200:-
Koulun ja opettajan valaistukseen 80 l. öljyä á 1:70'' 136:-
Opetusvälineisiin koululle 300-Smk- ''1206:-
_________________
Smk 2227:-

3/§

Koulun johtokuntaan ehdotetaan seuraavat henkilöt:
Vilhelm Vainio, Sameli Pihlaja, Frans Järvelä, Jaakko Kulmala, J. Aleksanteri Keskinummi ja Arvid Talvitie.

4/§

Pöytäkirjan tarkastamaan valittiin Frans Järvelä ja J.A. Keskinummi. Pöytäkirja tarkastettiin ja oikein kirjotetuksi havaittiin. Paikka ja aika ennen mainitut.

Yhdessä Aimo Holman ja tilanomistaja Lauri Kokkosen kanssa Vanamo ajoi kouluhuoneiston rakentamisasiaa. Lauri ja Helena Kokkonen lahjoittivat tonttimaan, yhteensä neljä hehtaaria, Nummijärven kylän kansakoululle. Lahjoitukseen sisältyi Koihnan nevalta kytömaata, joka oli tarkoitettu käytettäväksi koulun viljelysmaana. Lauri Kokkonen oli ammatiltaan opettaja. Lahjoittaessaan koululle maan hän toivoi pääsevänsä uuteen kouluun opettajaksi. Nummijärven koulu sai toisenkin huomattavan lahjoituksen. Kauppias Leander Arvola lahjoitti vuonna 1918 rahaa toiminnan käynnistämiseen. Näiden lahjoitusten turvin koulun rakennustyöt voitiinkin aloittaa.

Opettaja Lauri Kokkosen perhe

Koulun rakentamisen urakoivat Santeri ja Iivari Saranpää, pääurakoitsijana Santeri. Rakennustyön loppuvaiheessa huomattiin, ettei Saranpään laskelma urakkasumma riittänyt rakennuskuluihin. Santeri Saranpää toivoi saavansa hankkeeseen Kauhajoen kunnalta lisärahoituksen. Silloisen "kunnanmiehen" Vilhelm Vainion mukaan lisärahoitusta ei tarvittu, joten Saranpään kipeästi kaipaamat lisävarat jäivät saamatta ja hän joutui taloudellisiin vaikeuksiin. Kyläläisten arvion mukaan Saranpää olisi urakkaan lisärahaa tarvinnut ja ansainnut Huolestuneita Santeri rauhoitteli: "Ei mulla ainakaa oo hätää... mullon momeraali." Momeraali l. mappikaan ei kuitenkaan Saranpäätä pelastanut. Koti meni alta, ja perhe joutui siirtymään Nummijärven pohjoispäähän "pahaisen rämäkän syriähän". Koulu kuitenkin valmistui vaikeuksista huolimatta.

Kyläläiset ottivat koulunsa lämpimästi vastaan. Uusiin tiloihin päästiin muuttamaan vuonna 1922. Tunnelma oli hyvin innostunut. Paavo Kalliomäki muistaa, miten he Martta Pihlajan kanssa rehasivat pulpetteja Nummesta uuteen kouluun. Oppilasmäärä oli aluksi niin pieni, että koulu toimi supistettuna. Koulun yhteydessä oli puutarha, jota Vanamo hoiti ja jonne "laulamattomat" pojat pääsivät hommiin. Myöhemmin kunta korvasi Vanamolle 12.550 markkaa pellon raivauksesta, pihamaan tasauksesta ja kasvitarhan perustamisesta.


Sisäkuva koulun luokasta, takana op. Vanamo

Vaate- ja kenkähuolto vaati ajoittain melkoista kekseliäisyyttä. Nummijärvisten yhteishenki pääsi oikeuksiinsa. Pahimpina lamavuosina ryhdyttiin auttamaan varattomia perheitä. Vuonna 1929 teetettiin pojille sarkapukuja ja tytöille sorssipukuja, joihin vuori saatiin kahdesta vehnäjauhosäkistä. Kengiksi hankittiin pieksuja. Housuja ja puseroita ompeli kylällä Maria Vainio. Koululle ostettiin vuosittain teuraslehmä, jonka nahka vietiin muokattavaksi ja näin saatiin lapsille kenkiä.

Vuonna 1931 pidettiin kyläkokous, jossa päätettiin perustaa työseura ja toimeenpanna keräys. Työseura sai tehtäväkseen valmistaa saaduista aineista vaatetavaraa, jota jaettaisiin kylän vähävaraisille lapsille. Nummijärvi oli ainoa kylä, jossa vähävaraisten auttamiseksi toimi ompeluseura. Nummijärven avustustoimien lisäksi vuosien 1921-1945 aikana on Kauhajoella vain yksi merkintä vapaaehtoisesta lahjoituksesta. Vuonna 1937 koulun johtokunta laman jo hellitettyä vahvisti Nummijärven koululle seuraavan ruokalistan: maanantaina lihakeitto, tiistaina velli, keskiviikkona hernekeitto, torstaina velli, perjantaina lihakeitto ja lauantaina puuro.

Koulun oppilaat jaoteltiin varattomiin ja varakkaisiin. Varattomia oli runsaasti ja niin kohdattiinkin vaikeus, miten määritellä köyhä ja rikas. Jotenkin kumminkin vähävaraisempia yritettiin auttaa. Sodan aikana lapsia tarvittiin lehmien paimentamiseen, sillä piikkilanka-aidat oli purettu maanpuolustustarpeisiin. Poissaoloja ilmenikin runsaasti. Kaikista näistä arkisista hankaluuksista huolimatta koulu oli todellinen "valon temppeli" pienille syrjäkylille.

Opettaja Heikki Vanamo alkoi opiskella lisää, koska hänen sanottiin olevan vain "saunapappi". Jatko-opinnoista mielestään jotakin ymmärtävät arvioivatkin, "että sitten, kun Vanamo tulee koulusta, hän on oikein kompetentti opettaja". Oppilaita alkoi olla runsaasti ja tästä syystä jouduttiin tavallaan palaamaan sinne, mistä oli lähdettykin. Osa oppilaista siirrettiin Kaarlo ja Martta Keski-Nummen tiloihin eli juuri siihen taloon, josta oli vuosia sitten lähdetty. Myöhemmin siirryttiin Lehtisen taloon, jonka Lauri Kokkonen oli myynyt Lehtiselle. Näin Nummenniemestä oli tullut "valon temppelin" paikka ja kansansivistyksen koti Nummijärvellä.

Koululaiset 1920

Kauppias Leander Arvola lahjoitti koululle kirjaston, jota kutsuttiin Arvolan kirjastoksi. Opettaja Heikki Vanamo piti suuressa arvossa tätä kirjastolahjoitusta ja Arvolan kirjasto pidettiin aina erillisenä koulun muusta kirjastosta. Niin sitten valittiin erityinen Arvolan kirjaston hoitajakin. Anni Talvitie sai tämän luottamustehtävän, jota hän hoiti monia vuosia.

Opettajat Nummijärven koululla vaihtuivat tuhkatiheään. Vain Vanamon Heikki, joka oli lukkarin poika, pysyi vuosikymmenet. Hänelle lankesi kansansivistäjän tehtävä, jota hän monipuolisena taitajana teki kylänsä hyväksi.


Opettajapariskunta Saima ja Heikki Vanamo

Opettajina Nummijärven koululla vuosien saatossa ovat toimineet Lempi Jääskä, Martta Kohtala, Taimi Koskensalo, Sanni Haapaporras, Mauno Koivisto, Annikki Vähä-Hyyppä, Olga Rejonen, joka oli kotoisin Hyrsylän mutkasta, Kyllikki Suistola, Lahja Takalo ja Ruusa Halonen. Martti Ylikoski tuli opettajaksi vapauduttuaan saksalaisten vankeudesta Lapista. Lisäksi opettajina ovat toimineet Ihanelma Rimpilä, Erkki Kujanpää, Raimo Pottala, Tero Uotila ja Mauri Kujanpää, joka oli opettajana 15 vuotta. Hän osallistui moniin kylän rientoihin ja toimintoihin. 1966 hän siirtyi Kokemäelle koulutoimen johtajan tehtäviin. Myös opettaja Irja Isolehto teki arvokasta työtä lasten ja kylän hyväksi.

Pitkäaikaisena keittäjänä koululla toimi Ellen Sivu. Toinen pitkäaikainen keittäjä-vahtimestari oli Kyllikki Frantti. Kyllikki tunnettiin mestarikokkina ja tarkkana ruuanlaittajana, joka loihti maistuvat "pöperöt" pienelläkin rahalla. Kyllikki hoiti tehtäviään 20 vuotta eläkkeelle siirtymiseensä saakka.

Keittäjänä toimiessaan Kyllikki kulki alkuaikoina kotoa Nummilahden puolelta polkupyörällä töissä. Kerrankin sattui, että järven pohjoispäähän oli kinostanut lunta tien täydeltä, ja niin sitten pitikin tarpoa palan matkaa pyörä harteilla työmaata kohti.

Koululla oli puulämmitys, ja lämmittäminen oli myös keittäjän tehtävä, joten työtä piisasi aamukuudesta iltahämärään.

Oppilaiden muistelmia koulun alkuajoilta

Opettaja Heikki oli toiminnan mies. Koululle rakennettiin kelkkamäki Rintamäenpuoleiselle rajalle ulkokartanon taakse. Opettajan johdolla isot pojat tekivät aika korkean mäen, jota lasketeltiin pallokentälle päin. Käsitöissä tehtiin myös kelkat, joissa voi kerralla laskea kaksi henkilöä. Etummaisena istuva "tyyräs", jotta pysyttiin oikeassa suunnassa. Jos näytti, että tulee pakkasta, niin mäki vähän kasteltiin ja näin saatiin liukas pinta. Pallopelit olivat hyvin suosittuja ja tärkeitä. Pelattiin potkupalloa, miekkapalloa ja pesäpalloa. Pojat tekivät jäällä kulkevan purjekelkankin. Pihlajan Sameli valmisti rautaosat. Kelkassa oli kaksi mastoa ja purjeet sekä ohjain. Aika äkkiä se lipui järven päästä toiseen. Talvella tehtiin villikelkkakin. Opettaja Heikki piti hyvän huolen lasten viihtyvyydestä välitunneilla.


Vanamo teki seilipaatin jolla seilattiin pitkin Nummijärveä

Heikki oli hyvin täsmällinen opettajana ja ihmisenä. Hän saattoi joskus "tussahdellakin", jos joku asia ei mennyt hänen mielensä mukaan. Hänen luonnettaan kuvaa myös erinomaisesti tapaus, jolloin hän oli tehnyt kerran eräälle kyläläiselle palveluksen ja tämä tiedusteli: "Paljonko olen velkaa?" Heikki vastasi: "Et mitään, mutta jos luulet olevasi, niin anna se tarvitsevalle tekemällä työtä muiden hyväksi."

Kaunokirjoituksen hän opetti tarkasti ja vaati, että se oli opittava hyvin, koska se oli kaiken A ja O. Eräästä laskentotunnista on jäänyt muistiin nimenomaan tähän tarkkuuteen ja oikeudenmukaisuuteen liittyvä tapaus. Opettaja Heikki kysyi yhden laskutehtävän vastausta. Kangasalustan Sulo, joka oli ilmiömäisen hyvä laskemaan, ilmoitti tuloksen, jolloin Vanamo tuumasi Sulolle: "Kyllä sinä nyt olet laskenut väärin ja minä olen laskenut oikein." Sulo piti tiukasti puoliaan vastaten "Oon kyllä laskenu oikeen", jonka jälkeen Vanamo poistui hetkeksi luokasta. Takaisin tullessaan hän totesi: "Kyllä sinä Sulo olit nyt parempi laskija kuin opettaja."

Pojat Heikki ohjasi tekemään paljon käsitöitä: tuoleja, pieniä pöytiä, viikatteen varsia, kirvesvarsia, kranan pihtejä, suksia, kelkkoja, tappikelkkoja, kauhoja purjeveneen pienoismalleja yms. miltei mitä vain. Kulmalan Eino teki ajelureenkin. Koululle hommattiin käsitöitä varten "värkkejä". Muutamat toivat kotoakin tarveaineita käsitöihinsä.

Vanamon koulussa tehtiin paljon käsitöitä

Saima-rouva oli tyttöjen opettaja. Käsitöitä tehtiin paljon. Kudottiin ja ommeltiin Käsitöiden teko olikin silloin 1920-luvulla muutenkin ensiarvoisen tärkeällä sijalla jo olosuhteistakin johtuen. Koululla oli ompelukone, jolla isommat tytöt saivat ommella essuja, tyynynliinoja, puseroita, joita kirjailtiin ja merkattiin värillisillä langoilla. Kangasta tuotiin kotoa. Villalangasta kudottiin villapaitoja, -housuja, sukkia, rasoja, patalappoja ja muita tarpeellisia villavalmisteita. Kyllä se Saima-rouvakin hyvin oppilaita neuvoi. Joskus kesken käsityötunnin saattoi Heikki-opettaja ilmestyä luokkaan sanoen "Lauletaas tytöt välillä", ja sitten laulettiin yleensä aina isänmaallisia lauluja, siniristilippumme jne. Ja taas tehtiin käsitöitä iloisella mielellä.

Vanamon koulussa valmistetut tallukkaat. Huovuttamalla valmistetut talvikengät. Anna Kytölän tallentamana.

Joka vuosi opettaja piti Heikinpäiväkestit. Sanssin Hilma ja Saima kokkasivat. Kun oltiin Majaharjussa laskettelemassa, niin pullakestit saatiin tullessa. Laskiaispäivänkin kestitys oli joka vuosi. Kerran oltiin Lapinharjussa laskettelemassa ja takaisin tullessa saatiin poiketa Lammilla, jossa Hulda emäntä kestasi koko porukan. Siitä jäi hyvä muisto, joka "maistuu suus viä 87-vuotis päivänäkin 1998", kertoilee Kallion Paavo.

Talviaikana Vanamo vei lapset usein Lapinharjulle hiihtämään ja laskettelemaan. Hiihtoretkellä keitettiin joskus teetäkin ja syötiin eväitä. Vanamo oli äärettömän huolehtivainen ja tarkasti kengät ja vaatteet tarkkaan, ettei kukaan paleltuisi. Kerran sattui sellainenkin tapaus, että kun Kangasalustan Pentti sairastui koululla, Vanamo vei hänet itse hyvin peiteltynä tappikelkalla järven yli kotiin.

Vanamon Heikki piti oppilailleen kovan komennon. Tottelemattomuudesta joutui seisomaan luokan nurkkaan tai koulun veräjäpieleen. Muutamat kyläläiset arvostelivatkin Vanamon toimia: "Ei siä mitää opi, kun veräjäpieles seisotetahan".
Franttin Kyllikki muisteli joskus hiihtokilpailupäivänä unohtaneensa sukset kotiin, ja niin vain oli lähdettävä kävellen järven yli kotoa hakemaan "hiihtimiä". Kotona suksia ei saatu voideltua, joten ne oli vietävä kovalla kiireellä Kalliolle, jossa Ruura-mummu Kyllikin kertoman mukaan voiteli sukset takkavalkean loisteessa. Ja hyväksi voitelikin, koska ensimmäinen palkinto tuli kuin kiitokseksi kaikkien vaikeuksien jälkeen.

Elma Kalliomäki muistelee:

"Syyslukukauden päätteeksi oli mahtava kuusijuhla. Opettaja Heikin ja Saima-tädin johtamat oppilaat tekivät juhlan. Luokka tyhjättiin pulpeteista. Opettaja oli käynyt sopimassa, kenen metsästä saa hakea kuusen. Isot pojat sen hakivat. Koululla oli kuusenkoristeet ja kynttilät, joilla kuusi koristeltiin oikein kauniiksi. Oppilaat kokoontuivat kuusen ympärille piiriin. Ohjelmaa oli paljon ... leikkiä, laulua, runoa. Esitettiin lausuntaa, yhteislaulua ja kertomuksia. Lopuksi oli näytelmä, jonka neljäsluokkalaiset esittivät opettajan johdolla. Koululaisten vanhempia osallistui aina paljon kuusijuhlaan. Luokka oli täynnä väkeä. Siinä toteutui kodin ja koulun yhteinen juhla. Lämminhenkinen tapahtuma ja kouluvuoden kohokohta.

Joulupukki saapui suuri tuohikontti täynnä paketteja. Koululaiset tekivät toisilleen lahjoja. Koululla leivottiin nisuäijä. Jokainen sai koulun nisuäijän, joka oli kauniisti paperipussissa. Opettaja itse jakoi paketit. Kukaan ei jäänyt ilman Tämä oli suurta ja arvokasta lapsille. Lopuksi saatiin syyskauden todistukset.

Kevättutkinto ja koulun päättäjäiset oli myös juhlaa. Esitettiin ohjelmaa. Käsityöt asetettiin näytteille kauniisti. Vanhemmat sai tulla tähänkin tilaisuuteen. Kaikki oli juhlallista. Heikki opettaja huolehti niin paljosta, samoin Saima. Todistukset saatiin opettajan jakamina. Luokalle jäämisiä oli aina muutamia, ja se oli ikävääkin, mutta sillä koetettiin kannustaa ja antaa kunnollinen elämän alku lapsille."

Vuonna 1927 koulurakennusta laajennettiin Vanamon laatimien piirustusten mukaisesti. Laajennuksessa koululle saatiin varsinainen keittolatila ja opettajien asuntoja niin, että koulu nyt voi toimia 2-opettajaisena. Vuonna 1930 koulun menojen kirjattiin olleen 44.680 markkaa. Vähävaraisille oppilaille oli varattu vaatetukseen 2.850 markkaa sekä saattoon ja majoitukseen 700 markkaa.

Muutamissa kylissä oltiin supistettuihin kouluihin niin tyytyväisiä, että niiden katsottiin riittävän palvelemaan harvaan asuttuja kyliä, joissa oli pitkät koulumatkat. Tällainen kanta oli esimerkiksi Nummijärvellä. Oppilasmäärä kumminkin kasvoi jopa 80:een, ja jouduttiin harkitsemaan lisätilojen rakentamista.

Nummijärven länsipuolella oli paljon lapsia. Koulun saaminen järven länsipuolellekin alkoi vähitellen tuntua tarpeelliselta. Länsipuolen asukkaista Alli Huuskonen, Paavo Kalliomäki, Viljami Haapaniemi, Viljami Lammi, Aaro Viita ja Toivo Kivistö alkoivat ajaa kouluasiaa. Nummijärven koulun opettaja Heikki Vanamo oli kovasti länsipuolen koulun perustamista vastaan. Perustelunaan hän esitti , että eihän sinne saada koskaan edes kunnon opettajaakaan.

Nummijärven koulupiiri jaettiin kahtia 26.10.1947. Länsipuolen koulun rakentamista varten ostettiin tontti Elma ja Paavo Kalliomäeltä 70.000 markkaan hintaan. Uuteen koulun johtokuntaan valittiin Alli Huuskonen, Paavo Kalliomäki, Toivo Kivistö, Aaro Viita , Viljami Haapaniemi ja Viljami Lammi.

Jaakko ja Amalia Haapaniemen tuvassa pidettiin kouluasioista perustava kokous, jossa olivat mukana tarkastaja Arvi Pyhälä ja kunnanjohtaja Tauno Heikkilä sekä länsipuolen asukkaita. Kunta teki päätöksen koulutilojen vuokraamisesta Haapaniemeltä. Haapaniemen taloa jatkettiin vuonna 1948. Koulunpito alkoi vuokratuissa tiloissa ja vuosivuokraa kunta maksoi 3.000 markkaa. Ilmari Haapaniemeltä vuokrattiin lisäksi koulun tarvitsemat käsityöluokan tilat.

Ensimmäinen opettaja Haapaniemellä oli Kaarina Uusimäki. Häntä seurasivat Liisa Lusa, Pirkko Rautava, Aili Kuha ja Kaarina Alho. Opetusta hoitivat lisäksi Alma Kestilä, Mirja Keski-Heikkilä ja Annikki Metsä-Turja. Nämä opettajat olivat pääasiassa silloisen keskikoulun käyneitä vailla varsinaista opettajan pätevyyttä.

Haapaniemen koululaiset 1953
op. Pirkko Rantava

Haapaniemen keskitupa toimi oppilaiden koululuokkana. Yläluokankin oppilaat kävivät koulua koko viikon, alaluokkien oppilaat vain perjantaisin ja lauantaisin tilanpuutteen vuoksi. Haapaniemen kamareista kaksi oli opettajan asuntona. Toisessa keitettiin koululaisille ruokaa, joka oli pääasiassa ruisvelliä, mannavelliä ja makaronivelliä, mutta perunasoppaakin saatiin joskus. Eväänä piti olla maitoa ja leipää. Useimmilla olikin evästä, tosin köyhemmillä ei aina tahtonut riittää evästä lapsille. Vaatteissa oli usein paikka paikan päällä. "Hyysi" oli rakennettu Haapaniemen tunkion sivuun ajan tavan mukaan.

Käsitöitä opetti Ilmari Haapaniemi. Ilmarin talo oli parin sadan metrin päässä koulupaikasta pohjoiseen. Käsitöille mentäessä Ilmarin tupa tyhjättiin ja höyläpenkit tuotiin sisälle. Käsitöidenpito koettiin erittäin tärkeäksi. Jokaisen piti osata tehdä käsillään jotakin. Tyttöjen käsitöitä pidettiin varsinaisessa koulutilassa Haapaniemen keskituvassa.

Ensimmäisenä keittäjänä toimi Maija Välimaa, Kaarina Uusimäen sisar. Hilja Viidan toimiessa keittäjänä ruoka valmistettiin Ilmarin tuvalla ja tuotiin koululle. Maija Juurakko keitti Haapaniemen kulmakamarissa ja Amalia Haapaniemi valmisti ruuan tuvassa talon puolella. Huoneita lämmitettiin puilla. Järjestäjien tehtävänä oli kantaa puut sisälle.

Kuusijuhla järjestettiin aina, vaikka tilat eivät juuri kummoisiakaan mahdollisuuksia suoneet. Näytelmä koettiin tärkeäksi, ja ne jotka siihen pääsivät tunsivat olevansa hieman muita parempia. Pakkopaketti piti laittaa, niin että kaikki saisivat varmasti yhden lahjapaketin ja toinen oli sitten koulun paketti. Joulukortteja kirjoitettiin kavereille. Useammassa kortissa taisi lukea vähän tähän tapaan: "Matille kusella t. Raimo." No, mitäpä tuosta yhden vaivaisen U:n unohtamisesta. Ajatus oli kaunis! Äitienpäiväjuhlakin järjestettiin, mutta sinne pääsivät koululaisista mukaan vain ne, joilla oli ohjelmaa. Tilaa kun ei ollut.

Opettajia yleisesti kunnioitettiin. Heillä saattoi kuitenkin olla niin sanottuja lellilapsia, joita toisten mielestä kohdeltiin paremmin kuin muita. Muun muassa eräs Erkki oli kuulemma lelli, kun se oli koulun puheenjohtajan poika. Tottako vaiko tarua? Muita pieniä yksityiskohtia Haapaniemen kouluaikoja muistellessa tulee mieleen miten Rautavan Pirkko opettajana ollessaan korosti aina, että vaatteet pitää olla puhtaat, vaikka ne on paikatut. Yksi koululaisen näkökulmasta suuri asia oli Nevalan Matin polkupyörä. Hänellä oli koulun ainut polkupyörä.

Nummijärvellä ei 1940-luvun lopulla ollut vielä sähköä. Siitä syystä kaikki koulutyö pyrittiinkin tekemään päivänvalon aikaan.

Haapaniemen koulu

Kun koululaisia oli runsaasti, niin heti alusta lähtien suunniteltiin uuden koulun rakentamista. Vuonna 1953 uuden koulun piirustukset hyväksyttiin maaseudun keskusrakennustoimiston Vallenius -tyyppisenä. Koulurakennuksen urakoivat Sulo ja Kauko Koivisto rakennuskustannusten noustessa 6.236.000 markkaan. Sähkötyöt teki Vakiosähkö Oy 704.915 markan kustannuksin ja putkityöt Sataputki Oy 1.216.00 markalla. Rakennustöiden valvojana toimi rakennusmestari Yrjö Göös. Rakennustyöt antoivat töitä ja toimeentuloa monelle kyläläiselle.

Koulun "värkkiä" sahataan Juurakon sirkkelisalla Kulmamäessä koulun 'plassilla'.

Koulun harjakaisia vietettiin 31.7.1954 ja vihkiäisjuhlaa 27.11.1954. Juhlassa oppilas Paula Talvitie esitti yksinlaulua ja Elli Frantti lausui runon.

Ilkka lehdessä julkaistiin Nummilahden kansakoulun vihkiäisjuhlaa edeltäneenä päivänä 26. marraskuuta 1954 artikkeli, josta otteita:

Nummilahden kansakoulu Kauhajoella viettää vihkiäisjuhlaa

"Kauhajoen Nummilahden kansakoulu on kauniilla paikalla Nummijärven eteläpäässä. Matkaa tältä koululta on Nummijärven koululle 6 km, joten koulun perustaminen pidettiin välttämättömänä. Kyläläiset olivatkin innolla mukana koulua perustettaessa. Niinpä pidettiin mm. soranajotalkoita perustuksia tehtäessä. Ja koulu on saanut monin tavoin tuntea olevansa kylän keskeisenä huomion ja vaalinnan kohteena. Koulutalossa on kaksi luokkahuonetta, käsityöluokka, kerhohuone sekä opettajille ja keittäjille asunnot. Kellarikerroksessa on mm. sauna. Ja puusuoja, jossa on tilaa 100 kuutiometrille puita. Koulutalo on täysin nykyaikainen ja siinä on keskuslämmitys. Ja huomatkaa: koululla on Kauhajoen koulujen parhain vesi, sähköpumppu nostaa sen lähteestä. Taulut on tuotu Saksasta ja ne ovat linoleumia, kerrottiin. Urheilukalusto sen sijaan puuttuu."

"Vihkiäisjuhlat ovat nyt, huomenna sunnuntaina. Kun koulu jo vuokrahuoneissa toimiessaan oli monellakin tavalla kyläkuntansa keskipisteenä, niin sitä suuremmalla syyllä nyt kun se saa toimia omassa ajanmukaisessa koulutalossaan.. Se on varsinkin kyläkunnan henkisen elämän keskipisteenä."

Marraskuun 11. päivänä 1954 koulutyöt aloitettiin uudessa Nummilahden koulussa. Vuoden 1954 syksystä lähtien koulu oli toiminut 2-opettajaisena. Kaarina Alho hoiti uuden Nummilahden koulun johtajaopettajuutta. Toisena opettajana toimi Arvo Virtalaine. Molemmat olivat päteviä opettajia. Opettajina Nummilahden koulussa vuosien varrella ovat toimineet Kaarina Alho, Arvo Virtalaine, Matti Soukkamäki, Seija Mäkinen, Irja Isolehto, Pekka Niemi, Leena Kalliomäki, Toini Tikka, Esko Tikka ja Yrjö Nevanperä.

Paavo Kalliomäki hoiti johtokunnan puheenjohtajan tehtäviä yhteensä kuusi vuotta Toivo Kivistön ollessa varapuheenjohtaja. Sitten puheenjohtajaksi vaihtui Toivo Kivistö ja varapuheenjohtajaksi tuli Alli Huuskonen sekä jäseniksi Aaro Viita (taloudenhoitaja), Viljami Lammi, Viljami Haapaniemi ja Eino Lapinluoma.

Nummilahden koulu

Oppilaita Nummilahden uudessa koulussa oli yhteensä 44. Heidän tunnelmiaan koulusta ja koulutyöstä uusissa koulutiloissa kuvaavat ko. aiheesta kirjoitetut aineet:

Elämää koulussamme

Aina joka aamu, lomia lukuun ottamatta, tulemme kouluun. Saimmekin muuttaa viime joululoman jälkeen tänne uuteen kouluumme. Meillä on kaksi oppiluokkaa ja myöskin luokka, jossa sekä voimistellaan että veistetään. Opettajat ja keittävät asuvat koulurakennuksessa. Hienouksia on rakennuksessamme vaikka millä mitalla, vaikka mitäpä noista. Koulun alkaessa aamulla pidetään hartaushetki, jossa ovat nuoremmatkin oppilaat, alaluokkalaiset mukana.

Koulussa sattuu joskus pieniä kommelluksia. Eivät ne sentään mitään vaarallisia ole, joten älkää pelästykö. Usein niissä vain joku joutuu naurunalaiseksi. Eräänkin kerran meillä oli vieras naurunkohteena, nimittäin eräs pieni koira. Se seurasi meitä luokkaan. Kun opettaja sen huomasi, niin pelästyimme, että nyt se ajetaan. Opettaja ei malttanut ajaa sitä hetkeen. Kun hän sitten lopulta aikoi ajaa koiran ulos, ei se olisi mennyt millään, vaan vasta kun opettaja otti vekaran syliinsä ja vei käytävään. Ulos asti sitä ei sentään raskittu ajaa. Monta muutakin kommellusta on koulussa sattunut, mutta jääkööt ne kertomatta. Meillä on tulossa vihkiäisjuhla, jos juhlista kyse tulee. Koulumme vihitään tässä kuussa.

Kyllä minä tyytyväinen kouluun olen, vaikka se on yleensä niin, että koululaiset eivät ole tyytyväisiä vielä kouluiässään. Koulunkäynti on välttämätöntä, ainakin minusta niin tuntuu. Koulussa oppii paljon, ja sananlaskukin sanoo, että minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa. Paula Talvitie VII lk.

Hauskin tunti

Onkohan täällä koulussa hauskinta tunnilla vai välitunnilla? Kyllä kai välitunnilla on hauskinta, kun saa potkia palloa. Silloin ovat kaikki huolet poissa ja silloin on aina hiki, kun pitää juosta niin kovaa kuin pääsee. Ei siinä kauan mennä, kun on jo tehty maali. Maalivahti antaa potkun, ja peli on taas käynnissä, ja mennään aina vaikka mihinkä suuntahan, ja eipä siinä pitkältä mennä, kun taas ollahan tehty maali. Markku Pihlaja IV lk.

Koulutalomme

Meidän uusi koulutalomme on Nummijärven rannalla. Koulu on suuri rakennus. Se on ulkoa vaalean vihreä. Siinä on 3 luokkaa, kerhohuone ja pitkä eteinen ja keittola. Joka paikassa on valoisaa. Lattiat ovat punaista muovia. Niistä näkee aivan kuvansa. Koulutalossa on myös opettajien ja keittäjän asunnot. Alakerrassa on kellarit ja sauna ja keskuslämmityshuone. Olemme iloisia, kun meillä on hyvä ja kaunis koulu. Irja Haapaniemi III lk.

Alaluokan oppilaita, opettaja Heikki Kulmala ja keittäjä Kyllikki Frantti

1990-luvulla Kauhajoella elettiin taas aikaa, jolloin kouluasioita koko kunnankin tasolla jouduttiin pohtimaan uudelleen. Kouluja lopetettiin ja yhdisteltiin, ja varsinkin peruskoulujen ala-asteita "rustattiin uuteen uskoon". Nummilahden ala-astekin joutui uusjakoon. Puntaroitiin, missä on tulevaisuudessa tämän opinahjon sijaintipaikka. Nummijärvisten päämääränä oli riittävän oppilasmäärän säilyttäminen koulussa ja koulun pysyminen omassa kylässä.

Kylässä tehtiin ehdotus ylä-asteen ensimmäisten luokkien perustamiseksi Nummijärven kouluun.

Ehdotuksessa lähdettiin siitä, että Hyypän ja mahdollisesti Ikkeläjärvenkin ala-asteen oppilaat tulisivat Nummijärven yksikköön. Kylällä oltiin aivan vakavissaan, mutta Kauhajoen kunnan edustajien taholta ei juurikaan vastakaikua saatu. Vastauksena oli lähinnä kohtelias hymy.

Nummijärven maatalousjärjestöjen kokouksissa keskusteltiin kouluasioista ja pohdittiin sitä, miten saataisiin koulu säilytetyksi kylässä. Salakarin seuratalolla oli paljon tilaa ja todettiin, että käyttöä voisi olla enemmänkin. Ylläpitokustannukset olivat korkeat. Esa Kalliomäki heitti ajatuksen, että koulu voisi toimia Salakarin yhteydessä. Äkkiseltään ajatus tuntui etäisen oudolta. Salakarihan oli tanssipaikka, jossa baarin puolella tarjoiltiin kaljaakin. Sopisivatko koulu ja tanssipaikka yhteen ja samaan tilaan? Mietteet jäivät kuitenkin eloon. Esan ehdotukseen palattiin melko pian.

Seurojen johtokuntien jäsenet keskustelivat ehdotuksesta kokouksissaan, ja päädyttiin siihen, että lähdettäisiin porukalla kunnanjohtaja Virtasen puheille. Jouko Virtaselle esiteltiin koulun siirto Salakariin siten, että Kauhajoen kunta vuokraisi koulutilat järjestöiltä. Seurat rakentaisivat talon koulutyöhön ja -käyttöön soveltuvaksi. Ajatuksena oli molemminpuolinen hyöty ja kaikkien etu. Kyseltiin: "Olemmeko tässä turhalla asialla ja kannattaako tällaista asiaa kehitellä enempää?" Virtasen vastasi: "Kyllä tämä hyödyllinen asia on, ja sitä kannattaa kehitellä."

Hyypästä oli koululle oltu yhteydessä siinä mielessä, että sieltä tulisi oppilaita Nummijärvelle. Tällaisen kosiskelun sanottiin aiheuttavan pahaa verta. Tässä kuitenkin kävi niin, että Hyypästä tuli oppilaita.

Kunnallishallinnossa Suomen keskusta oli avainasemassa. Keskustan edustajat Hautala ja Kiukkonen kutsuttiin johtokuntien kokoukseen. He lukivat nummijärvisille "maron luvut". Hyyppäläisiä ei saisi kosiskella. Se pitäisi lopettaa. Asia piti tehdä koulun johtokunnalle selväksi. Ossi Jokela ja Pentti Santala aloittivat Pvy:n ja Mms:n johtokuntien jäsenten nimien keräämisen laatimaansa koulun johtokunnalle jätettävään kirjelmään. Tässä kirjelmässä koulun johtokunnalle annettiin ohjeet, miten johtokunnan tulisi päättää koulusijoituksesta ja hyyppäläisten oppilaiden koulunkäynnistä Nummijärvellä. Johtokunnan tulisi antaa lupaus, ettei ulkopuolisia kosiskella Nummijärvelle. Tällaisen kirjeen tekemisestä ei ollut seurojen johtokunnan päätöstä. Ossi ja Pentti toimivat omin päin. Koulun johtokunta antoi vaaditun kuuliaisuuslupauksen. Johtokunnan puheenjohtajana oli tuolloin Taisto Tammela. Santalan Penttiä varoitettiin, että nyt olemme menossa väärille teille. Kaupankäyntiä jatkettiin lähinnä keskustan ryhmän suuntaan. Tässä vaiheessa monet vielä uskoivat asioitten etenevän suhteellisen hyvin.

Kauhajoen kunnanvaltuustossa tehtiin päätös koulutilojen vuokraamisesta Nummijärven Salakarilta. Uusien koulutilojen muutostöistä ja tilaratkaisusta kuitenkin syntyi vakava riita. Lopulta päädyttiin rikosilmoituksiinkin, jotka kumminkin vesittyivät. Vuosien kuluttua voi vain todeta, että Salakarin koulujupakka oli nolo leikki, tyhmä ja turhakin kahina, jossa "metsää ei nähty puilta". Se aiheutti Nummijärvellä tilanteen, josta kärsi koko kylä tulehtuneitten ihmissuhteiden muodossa. Tärkeimmät osapuolet, lapset, taisivat rytäkässä unohtua tyystin, vaikka nimenomaan heidän tulevaisuutensa oli kysymyksessä. Lapsista olisi voinut ottaa malliakin, sillä "heidän kaltaistensa on tulevaisuus".

Nummijärven koulu aloitti toimintansa Salakarilla vuonna 1993, ja toimii edelleen samoissa tiloissa. Yläluokkien opetustehtävää hoiti Pekka Peltoniemi ja alaluokkia opetti Leena Kalliomäki.

Koulutilat osoittautuivat käytännössä toisaalta erittäin hyvin toimiviksi, toisaalta liian ahtaiksi. Tilaratkaisut oli kuitenkin tehty, ja niihin oli sopeuduttava.

Alkuaikoina koululla järjestettiin melko mittavaa yhteistyö- ja harrastustoimintaa kylän väestön ja lasten hyvinvoinnin ja viihtyvyyden lisäämiseksi. Oli kylän yhteisiä juhlatilaisuuksia ja erilaisia harrastuskerhoja, joissa koululaiset viihtyivät joskus iltamyöhään. Kalliomäen Leena hakeutui kuitenkin parin Salakarivuoden jälkeen kirkonkylään opettajaksi. Samaan aikaan muutama oppilas vaihtoi koulua. Leenan jälkeen alaluokkien tilapäisenä opettajana toimi Marja Aalto. Vuodesta 1997 lähtien tehtäviä on hoitanut Jaana Volanto-Salo. Koulukeittolasta ja siivouksesta huolehti Kytölän Leena, joka piti koululla lisäksi pyhäkoulua.

1990-luvun laman mukanaan tuoman säästöbuumin iskettyä kyntensä kuntien talouspuoleen opetusolot Nummijärvelläkin kummallisesti "kuivettuivat". OAJ:n palkka- ja lomakiistat johtivat vähitellen siihen, että opettajien oli pakko pitää lomapäiviä talvella kouluaikanakin. Seurannaisilmiönä huomattiin, että kun yksi opettaja toisen ollessa lomalla yritti yksinään selviytyä kahden opettajan töistä, toinen puoli oppilaista melskasi Nummijärven ala-asteella osittain valvomatta. Lomajärjestelyt "juoksuttivat" koululla välillä vapaaehtoisiakin, edes kohtuullisen opetuksen ja turvallisuuden takaamiseksi. Vapaaehtoistyöstä oli tosin hyötyäkin. Se auttoi ymmärtämään molempia osapuolia ja paransi näin koulun ja kodin välistä yhteistyötä. Opetusta yritettiin tukea myös lukuisilla työllisyysmäärärahoin palkatuilla kouluavustajilla sekä hyvällä että huonollakin menestyksellä. Jotenkin tilanne alkoi epäilyttävästi muistuttaa entisen supistetun koulun olosuhteita, jotka tuli kiireesti korjata.

Salakarin koululaisia välitunnilla

Oppilaiden ja koulun tueksi Nummijärvelle perustettiin 1990-luvulla Nummijärven oppilastuki ry, jonka tavoitteena on yhdessä opettajien kanssa pyrkiä aikaansaamaan mahdollisimman suotuisat oppimisolosuhteet ja -ympäristö oppilaille. Yhdistyksen toimin pyritään tukemaan myös oppilaiden harrastus- ja virkistysmahdollisuuksia. Yhdistyksen alkuvaiheessa puheenjohtajana toimi Hanna-Leena Hietakangas, jonka aktiivisuuden ansiosta yhdistys sai alkunsa. Sittemmin puheenjohtajina ovat olleet Rauno Kytölä ja Hilkka-Liisa Kivistö. Yhdistyksen turvin oppilaat ovat joka vuosi päässeet retkelle tutustumaan erilaisiin kohteisiin. On järjestetty myyjäisiä ja laskettelutapahtumia lasten ja aikuistenkin iloksi. Varsinaiseen koulu- ja opetustoimintaankin on tarvittaessa puututtu ja hyviä tuloksiakin saatu.