- Saima Vanamon kauppa "Tärin kauppa". Tikkuaskissa luki Saima Kallio.
- Salomon Lähdekorven kauppa
- Maija Juurakon kauppa
- Mäkkylän kauppa Kiia ja Miina Raidalla
- Harjun kauppa Iisakki Leppirannalla
- Kivistön kauppa Toivo ja Lahja Kivistöllä
- Pauli Alhon kauppa Kulmamäessä (myös Osuuskauppa)
- Pekosen kauppa Eetu Pekosella
- Eeli ja Jemiina Kuuselan kauppa


Eeli Kuuselan kauppa, samassa talossa toimi myöhemmin Pantin Kahvila

- Osuuskauppa
- Viertolan kauppa, Jarmo ja Marita Viertola
- Haaviston kauppa, Kauko ja Tuulikki Nummikoski

Salomon Lähdekorven kauppa oli ensimmäinen. Tavaraa haettiin Kristiinan "Vänteliinistä" ja sanonta kuului: "Mitä sitte ei oo, jota ei vanhasta Vänteliinistä saa." Myös Kristiinan Arifullista haettiin kauppatavaraa.

Paavo Kalliomäki tarinoi: "Lähdekorven Salomonilla oli jauhinkivet, joilla sai tehdä jauhoja. Myllyä pyöriteltiin tahooten. Tässä myllyssä oli jonkinlainen karistajakin. Kristiinan matkoilla saatiin viinaa Tillikkapuorista. Pajuusta tehdyillä vittaköysillä sai vaihtaa viinaa. Jotkut kyllä menettivät hevosensakin Tillikkapuorin porvarille."

- Pantin kahvila, Johannes ja Alli Pantti
- Nokson Baari
- Lehtisen Baari, Mauno Lehtinen

Postinkuljetuksen vakiinnuttua postinkantajina olivat pääasiassa Viljami Viita, Niko Lapinluoma, Emil sivu ja myös Akseli Könnö. Hevospelillä ajettiin kirkolta asti Hyypän kautta Viitalaan, sieltä "vooroposti" hoiti lopun jakelun kylän taloihin. 1926 ilmoitettiin, että Nummijärvelle ja Nummikoskelle lähtee posti Hyypästä sunnuntaina, keskiviikkona ja perjantaina.



Vuoropostia kuljetettiin taloittain viikon kerralla. Nummikosken posti vietiin monesti suksilla perille. Postinajo oli kovasti virkaluontoista, eikä lähetyksiä saanut luovuttaa kenellekään kuin vasta postipaikassa. Sodan jälkeen postipaikka muutettiin Saima Keski-Nummelle, jossa se toimi pitkään. Kalle Kivistö kuljetti postia aluksi, myöhemmin Nummikoskenkyläläiset.

Saima Keski-Nummi toimi postinhoitajana pitkän ajan. Keski-Nummen päätupa oli postikonttorina ja siellä oli myös Saiman hoitama kunnan sivukirjasto. Tuvan yhteen kulmaan eristettiin kovalevyllä postinhoitajan tila, jossa oli luukku asioimista varten. Postinhakijoita kertyi odotustilaan, jossa vaihdettiin kuulumisia ja kerrottiin tapahtuneita joskus niin kovaäänisesti, että postinhoitajan piti "truuskuttaa" olemaan hiljempaa. Saiman sijaisena 1968 toimi Elli Tuomi. Ellin jälkeen postinhoitajaksi tuli Irja Lammi, jonka toimi vakinaistui 1970.

Keski-Nummen tuvasta poistettiin kovalevykonttori ja laitettiin tiski, ja posti sai oikeata ilmettä. Kirkolta tulevat lähetykset kulkivat Sara-Karvian-linja-autossa, joka toi varsinaisen postin ja raha lähetyksetkin tulivat muiden mukana. Vuoroposti muuttui kantopostiksi. Postinkantajan virkanimitys oli "maalaiskirjeenkantaja". Väinö Tanhuanpää jakoi postin Nummenpuolelle ja Alpo Rantamäki Nummilahden puolelle. Postilaatikot otetiin käyttöön joka talossa.

Keski-Nummelta siirryttiin Nummijärven vanhalle koululle 1975. Koulun puulämmitteinen takatila, oli epämukava, kylmä ja turvaton. Turvallisuus oli sitä, että postinhoitaja soitti läheiselle naapurille sovitulla tavalla, jos tarvetta oli. Irja Lammi kertoi tapauksesta, jossa oli pelättävissä ryöstö. Postiin saapui outo, epäsiistin vaikutuksen tekevä mies. Hän piteli kättään povitaskussa vikuillen alta kulmain ympärilleen. Irja soitti varoitussoiton naapuriin. Mies tuli tiskille ja ojensi povitaskustaan säästökirjan nostaakseen rahaa.

Koululta postitoimisto siirtyi osuuspankin naapuriksi Kärrytöyrälle entiseen Vanamon taloon 1979. Sieltä saatiin asianmukaiset tilat myös postinkantajille. Maija Tanhuanpää kantoi nyt koko kylän postin, Koivumäen kylää myöten.

Postipankin kanssa tehtiin yhteistyötä, ja sen myötä postinhoitajalla oli valtuudet myöntää lainaa 50.000 markkaan saakka, sekä postipankin normaalit palvelut. Laskentatyössä tultiin toimeen käsikäyttöisellä, ns. veivattavalla laskukoneella. Postin ja pankin yhteiset hälytyslaitteet toimivat "vaihdoksittain, mikäli toisessa jotakin tapahtuu.

Valtakunnallisen uusjärjestelyn vuoksi Nummijärven postitoimisto lakkautettiin keväällä 1991. Kyläpostin aika oli ohi. Helsingissä päätettiin, etteivät kyläpostit kannata. Suomeksi sanottuna tämä tarkoitti, että maaseudun ihmiset tulevat liian kalliiksi oman kyläpostinsa palvelemina. Kyläläisillä oli joitakin ajatuksia ruveta taistelemaan oman postinsa puolesta, mutta taistelutahto hiipui jo ennen alkamistaan. Todettiin vain, että kaipa ne "herrat" Helsingissä tietävät mikä on meille tarpeen ja parasta.

Postinhoitaja Irja Lammi

Ensimmäiset puhelimet olivat Eemi sivulla, Kulmalan "herralla" Jaakko Kulmalassa, Viljami Viidassa, Viljami Juurakossa, Alfred Lehtisessä, Hesekiel Kulmalassa, Iisakki Leppirannalla ja Lammilla numero 4. Linjat ja paalut vedettiin omatoimisesti v. 1927 Nummikankaan yli. Kasvavistakin puista tehtiin paaluja. Näin paaluista saatiin pitkäikäisempiä. Vuosien mittaan posliininupit "kasvoivat" syvälle puun sisään. Langat paaluihin veti "Paalu-Santeri" Hyypästä.

Iisakki Salminen toimi varsinaisena puhelinmestarina.

Kovasti epäiltiin, ettei sellaisia telefooneja mihinkään tarvita. "Mihinkä sitä ny pitää soittaa, ei oo mitää asiaakaa." Puhelinta jopa vähän pelättiin. Se oli kuin makokaappi seinässä. Sen soittoa aivan säpsähti. "Yläosas seisoo kaksi kulukusta kuin naisen rinnat, sivulla oli haarukoukku, jossa roikkuu luuri johoron pääs kun kaksi sinkkipasta-askia ja varsi välis. Aliemmaaseen askin kannes oli niinkun piipun pesä, johonka huuretahan haloota. Kun pani sen luurin korvahansa, niin se vinkuu ja kihaji jotta korvihin otti. Puhelin on muutoonki haitaksi. Pitää juosta sitte puhelinsanaa viemähän puolen kylää. Sen puhumisen pitää tilata etukätehen ja orottaa potkottaa sen kaapin vieres puuruksihin asti. Sillaikaa käyy jo sanomas paikan päällä." Lehtisellekin puhelinta "runnattiin" ja Alma-tytär muistaa, että tuli se vaikka sitä kovasti vastustettiin. Kansantietona kerrotaan, että Simpsonillakin oli puhelin. Tehtiin viinakauppaa, eikä kukaan oikein tiennyt mitä viina maksoi. Simpson sanoi: "No minä kysyn puhelimelta", ja heti puhelin vastas, mitä viina maksoi

Puhelinkeskus oli Saima Keski-Nummella pitkät ajat. Sieltä "sentraali" siirrettiin 1951 Edvard Rintamäelle, jossa luukkukeskus toimi 1972 saakka.
"Haloo haloo, kyllä surisoo, ei taharo kuulua mitää." "Mikä siä langoolla taas kirnuaa, siä säräjää ja rämäjää - kuuleksä mitää?" "Ota se kaulahinen pois korvas päältä. Kumpahanko päähän sä puhut?" "Kuka siä korville veivaa?" " Paniksä sinne Fannin reikähän?"
Keskus toimi myös palohälyttäjänä. Telefooni automatisoitiin ja Alli Rintamäki sai keskuksenhoitajana lopputilin. Loppuivat särinät ja kirnuamiset. Ihminen alkoi käydä tarpeetomaksi.

Puhelinkeskuksenhoitaja Alli Rintamäki