Mustalaiskuormat olivat tuttuja Nummijärven teillä vuosikymmenet. Mustalaisvieraista vakituisimpia olivat Konstu ja Iita Lanti ja Liinu Romu sekä Jalamari Tuohimäki. Vakituisia kyläpaikkoja löytyi Hietamatissa, Kulmalassa, Lautamäessä, Kalliomäellä, Viitalassa, Juurakossa, Lähdetkorvessa, Mäenpäässä ja Kulmalan Herran luona.

Juurakkoon saapui kesällä heinäaikana tummia vieraita ja he pyysivät ruokaa. Talon väki oli seivästämässä heinää. Juurakon "äitee" kertoi vastanneensa, että seivästetään nyt ensin porukalla nämä heinät ja mennään vasta sitten syömään. Vaan eipä sopineet heinätyöt tummille ja ilman ruokaakin tuntuivat pärjäävän ja jäivätkin.

Eräänä joulunakin tutut tummat vieraat asettuivat taloksi entiseen tapaansa Juurakossa, jossa väkeä omastakin takaa tuolloin oli 15 henkeä. Ja niin sitten tummien ja valkolaisten yhteinen joulu vietettiin, eikä kummaltakaan taholta suurempia murinoita kuulunut.

Kalliomäelle tuli kerran mustalaisvieraita seitsemällä hevosella. Porukka pyysi Kalliomäen Nikolta lupaa saada keittää lammasperunoita. Niko vähän vastusteli: "Voitta vaikka varaastaa, kun teitä on nuon palio". Lupa kumminkin heltisi. Tummat latasivat pyykkikiville suuren valurautapadan, jossa oli kierretty "kripa". Pataan pantavaksi tummat olivat saaneet hevosen vaihdossa lampaan. Lammaspataa odotellessa Iita siinä Konstua kehuskeli: "Kyllä sinä Konstu oot hyvä kauppamies, kun sait lampahan hevoosen väliä." Lammas tapettiin ja lihat pantiin välittömästi pataan. Muutamat naiset pistelivät raakaa lihaa suuhunsa jo lahtauksen aikana. "Kakarat" kiersivät lähitaloissa kerjäämässä leipää ja saivatkin. Perunoitakin saatiin pataan kiehumaan ja koko lammas keitettiin kerralla. Ruokailun jälkeen koko "mustalaasrevohka" lähti taas jatkamaan matkaansa.

Saarnamiehet ovat kuuluneet Nummijärven katukuvaan iät ja ajat. Tunnetuin heistä oli velii Jussi Ojainväli, joka paremminkin Ojaanvälin Jussina tunnettiin. Jussi oli kotoisin Kurikasta ja itseään hän kuvaili seuraavasti: "Minä olen kuin enkeli, luonnon lapsi murheita vailla."

Jussi kulki "suomet ja saaret" Karjalaa myöten. Hän oli oivallinen tarinankertoja, jota pidettiin taloissa "täyspoortissa". Jussilla oli kymmeniä kalajuttuja Sotkanluomalta, Talasluomalta ja monista kiehtovista paikoista. Emännät vain joskus moittivat, kun Jussi "pirskahutteli tupakkisylykiä" lattialle. Saarnamiehenä hän kumminkin oli pidetty. Työnteko häntä ei suuremmin houkutellut, vaikkakin hän Kalliomäellä kuokki kolme peltoa. Hänellä oli kylä- ja sananjulistuspaikkoja esimerkiksi Saranpäässä, Kalliomäellä, Viitalanpiirissä Harjun Iiskan luona, Lähdetkorvessa jne. Jussin polkupyörän "takajopparilla" oli vanerista tehty kapsäkki, jossa kulki mukana koko hänen maallinen omaisuutensa. Kapsäkin sisältö oli ainakin seitsemän säpin takana. Tiettävästi kukaan ei koskaan päässyt kurkistamaan laukun sisälle. Ainakin lapsia tämä monen munalukon takana oleva aarrearkku kiinnosti ylettömästi.

Hurskaana miehenä Jussi tulkitsi pyhän kirjan sanat juuri niin kuin siellä sanotaan siltäkin osin kun pipliassa kehotetaan "Annettakoon viinaa murheelliselle". Velii Jussi oli useinkin murheellinen ja kerrotaan, että kun hän kerran yhdessä Iiskan kanssa oli tunnusteluretkellä Kauhalammilla, hän paluumatkalla ehdotti Iiskalle: "Eikähän piretä seurat?" " Ei, ei hyvä velii, annetahan ny syntien vähä tasaantua", tuumiskeli toinen. Kiimaharjussa julistajavelii oli väsyneenä maastoutunut, ja sieltä Harjaluoman Leevi saatteli hänet tuvan lämpimään, jossa kuultiin velii Jussin kommentti: "Kyllä taivahaski ilootahan."

Jussilla oli aivan omat laulunsa, kun hän piti seuroja. Muistiin on jäänyt esimerkiksi "On Herralla vaunuja tuhansin, mutta sama kai se lie, mitkä vaunut ne vie sinne kotiani taivaasehen" sekä "Siilas ja Paavali saivat vankilan vaivat ja Johannes Batmoksen luolassa erakkona ollessaan.." Saranpäässä pidettyjen seurojen päätyttyä Kulmalan Arvo Eemeli otti puhujan suurilierisen hatun ja pani sen kiertämään seuraväen keskuuteen. Saatuaan hatun takaisin Arvo kumosi kolehdin Saranpään pöydälle ja velii koukkasi oikealla kädellä koko kolehdin taskuunsa todeten "Tulipa taas vähä".

Veljen hartautta ei kukaan kovin kyseenalaistanut. Hänellä oli oma uskonkäsityksensä, jota hän muillekin julisti ja jonka varassa maallista matkaansa teki. Seudulla oli toki muitakin hengenmiehiä, joista mm. Vilias Kräätäri, Raition Kalle, Proti Heikki ja Isojoen Jaakko julistajina tunnettiin. Joku isäntämies oli eräänä keväänä moittinut: "Kun nuota ruukuusäijiä kulukoo niin tihiää, jotta ei saa kylyvöjänsäkää tehtyä". Leander Arvola muisteli sellaistakin, että Proti Heikki se vasta oli semmoinen saarnamies, joka seurojen jälkeen nosti akkojen hamehekki ylähä - eikö Ruura?".

Opettaja Vanamo järjesti seuroja Nummijärven koululla useinkin. Kerran puhujana oli itse kirkkoherra Albert Ahtola. Toimitettuaan kirkonmenot hän tiedusteli, halusiko kuulijoista joku osallistua ehtoolliseen. Sillä kertaa sattui niin, että vain Manu Kalliomäki meni etupulpettiin istumaan ehtoollista varten. Kirkkoherra ripitti hänet ja jätti viinimaljan Manun eteen pulpetille. Manu-paappa otti ja "hujahutti" koko viinimaljan sisällön kerralla suuhunsa ja pyyhkäisi päälle. Tämä toimitus ei kuitenkaan herättänyt sen suurempaa hämminkiä, vaan koko asia kuitattiin vain hiljaisesti tapahtuneeksi.